Barcelona, Ravintola, Ruotsi

Makumatka Ruotsiin (Pappa Sven)

Vaikka olen jo monta monituista kertaa käynyt syömässä ruotsalaisessa ravintolassa Pappa Svenissä täällä Barcelonassa, en ole koskaan tainnut siitä blogin puolella kirjoittaa.

Tosiaan täällä Barcelonassa ruotsalaista ruokaa saa muualtakin kuin Ikeasta. Pappa Sven sijaitsee Sant Antonin barriossa osoitteessa C/ Villarroel 22 eli aivan keskustassa. Ravintola tarjoaa ruotsalaista ruokaa ja löytyypä sieltä pieni myymäläkin, josta voi ostaa ruotsalaisia tuotteita tai vaikka ihan paikan päällä tehtyä ruokaa kotiin vietäväksi.

Pappa Sven

 

Ruokalistalta löytyy perinteisiä ruotsalaisia herkkuja. Tällä kertaa tilasimme alkupalaksi erilaisia sillejä ja pääruoaksi minä otin lohta ja muu perhe, kuten arvata saattaa, lihapullia. Hintataso on hieman tavallista paikallista ravintolaa korkeampi, mutta ruoka on kyllä sen väärti. Meille keliaakikoille ei ole listalla merkittyjä annoksia, mutta mukava tarjoilija kävi kysymässä sopivat annokset keittiöstä. Kannattaa siis varmistaa, että sopiiko annos ruokavalioon.

Pappa Sven

Pappa Sven

Pappa Sven

Pappa Sven

 

Jälkiruokiakin on moneen makuun. Tällä kertaa lapsia houkutteli eniten listan ulkopuolelta laskiaispullat, semlat, ja ne olivat ihanan pulleita ja runsaasti mantelilla ja kermalla täytettyjä. Me aikuiset otimme kahvit.

Pappa Sven

 

Maaliskuun alussa Pappa Sven täyttää viisi vuotta ja silloin siellä on tarjolla ruotsalainen buffet ja niin paljon cavaa kuin jaksat juoda, 20 eurolla. Kannattanee varata pöytä etukäteen, jos kiinnostaa!

Pappa Sven

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

4 thoughts on “Makumatka Ruotsiin (Pappa Sven)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.