Hei muistatteko minua vielä? Edellisestä blogipäivityksestä on reilusti yli kuukausi aikaa, ja tässä välissä on ollut monenlaista maisemanvaihdosta ja uutta kokemusta. Päätös pitää taukoa blogista oli harkittu, ja sitä vahvisti myös pienet tekniset ongelmat, joita tuli reissussa vastaan. Mutta nyt olen taas kotona, aikaerorasituksesta kärsivänä ja yön pimeinä tunteina tietokoneella istuvana (kello on tätä lausetta kirjoittaessani 4.15 aamulla, ja kuulostaa vähän siltä, että muukin perhe pyörii unettomana sängyssä).

Ensin lähdin tyttärien kanssa Suomeen. Mökkeilimme viikon vanhempieni, veljeni ja siskojeni perheiden kanssa Lohjalla. Monenlaista ehdittiin sielläkin: kävimme Paavolan tammella, Alitalon Omenatilalla ja Porvoossa ja mökillä pidettiin olympialaisia, saunottiin ja grillailtiin.

Mökkiloman jälkeen olimme vielä omalla porukalla muutaman yön Helsingissä. Kävimme Oodissa, Sibelius-monumentilla ja sen vieressä Cafe Regatassa, Ed Sheeranin sing-along -laulutapahtumassa sekä pienellä risteilyllä Helsingin saaristossa. En juurikaan huudellut etukäteen Helsinkiin tulosta, enkä nähnyt ketään tuttuja, sillä tytöt pyysivät, että olisimme ihan vaan kolmestaan, ilman aikatauluja. Ja niinhän me sitten olimme.

Teimme pienen mutkan Barcelonassa pesemässä pyykkejä, hengähtämässä ja pakkaamassa, ja sitten se kauan odotettu, suunniteltu ja haaveiltu kesälomamatka alkoi: matkustimme melkein kuukaudeksi Kaliforniaan!

Teen varmasti vielä monta postausta käymistämme paikoista: San Francisco ja siellä mm. Alcatraz sekä Berkeleyn ja Stanfordin yliopistot, Yosemite, Sequoia Park, Los Angeles ja siellä mm. Warner Bros Studio Tour, tanskalainen pikkukaupunki Solvang, Santa Barbara, Santa Cruz ja monta muuta mielettömän kivaa kohdetta. Nyt kuitenkin halusin kirjoittaa itselleni muistiin niitä juttuja Kaliforniasta, jotka herättivät minussa ihmettelyä, kummastusta tai jotka vaan olivat erilaisia kuin täällä Barcelonassa.

Minulle tämä oli siis ensimmäinen kerta Kaliforniassa. Olen käynyt pari kertaa New Yorkissa, mutta muuten en ole tuota Ameriikan isoa ihmemaata nähnyt ja kokenut aiemmin. Kuten arvata saattaa, moni ennakkoluulo osoittautui vääräksi, moni myös kliseisen oikeaksi.

Ensinnäkin Kalifornia muistuttaa luonnon ja maisemien puolesta paljon Kataloniaa. Minulla on muutama Barcelonassa asuva, Kaliforniasta kotoisin olevan tuttu, ja he olivatkin etukäteen kertoneet alueiden samankaltaisuuksista. Molemmissa on pitkä ja paikoitellen rosoinen rannikko, joka kohoaa matalaksi vuorijonoksi. Sen takana on tasaisempi sisämaa, jossa on viinitiloja ja pieniä kaupunkeja, ja lopulta taustalle nousee korkeat, talvella lumiset vuoret. Ilmastokin on samankaltainen.

Kaliforniassa kaikki oli toki pykälän tai pari isompaa, välimatkat pidempiä ja näin pois päin, mutta oikeastaan luonto ei herättänyt suurta hämmästystä (paitsi Sequoia-metsät, joita niitäkin näimme keväällä pienemmässä mittakaavassa Espanjan Cantabriassa). Esimerkiksi Hollywoodin Mulholland Drivea ajaessa tuntui hassusti siltä kuin olisi ollut Barcelonan Collserolassa ajelulla ja toisella puolella vuorta olisi Barcelona ja toisella Sant Cugat, ja vuorillakin oli kovin tutun näköistä. Palmuja on Barcelonassakin, samoin muut kasvit olivat tutun näköisiä, mutta merileijonia, hylkeitä ja merinorsuja, joita Kaliforniassa oli melkein joka rannalla, ei täältä meiltä harmi kyllä löydy.

Yllätyksenä sen sijaan tuli säät San Franciscon alueella ja Yosemiten kansallispuistossa Sierra Nevadan vuoristossa. Olin jotenkin ajatellut, että vuorille pitää varata lämmintä päälle ainakin illoiksi, mutta sisämaassa olikin melkein neljäkymmentä astetta ja hiostavan kuuma. Rannikolla sen sijaan piti vetää takkia päälle. Onneksi olin kuullut, että rannikolla voi olla viileää ja sumuista, emmekä siis turhaan kuljettaneet Barcelonan talveen soveltuvia ulkoilutakkeja mukanamme, niille oli todellakin käyttöä.

Autolla matkustaminen ja roadtrippailu on Kaliforniassa todella helppoa. Meillä ei ollut autossa navigaattoria ja karttakin oli hyvin summittainen, emmekä silti eksyneet kertaakaan. Opasteet ovat hyvät ja ajo-ohjeita eri paikkoihin jaellaan auliisti. Liikenne toimii autojen ehdoilla.

Ruuhkista etenkin Los Angelesin seudulla meitä oli kovasti varoiteltu eli ne eivät olleet mikään yllätys, mutta jäin miettimään että yritetäänkö ruuhkille tehdä mitään? Häiritseekö ne paikallisia ”aktiivisesti” vai onko niihin totuttu ja nähdäänkö ne asiana, jolle ei voi oikeastaan mitään? Olisi kiva kuulla paikallisten kommentteja tähän! Harvassa oli julkisen liikenteen bussit ja muut, ja niillä harvoilla carpool-kaistoilla, joita näimme, oli hyvin tilaa, kun suurin osa ihmisistä näytti ajavan yksin autollaan, tai no paremminkin jurnuttavan tyhjäkäynnillä ruuhkassa seisten. Meitä jäi myös ihmetyttämään huonokuntoiset tiet, etenkin kun (omalla) autolla liikkuminen koetaan niin tärkeäksi. Pikkusisko huokaisikin Barcelonassa lentokenttätaksilla kotiin mennessämme, että ”ihanaa kun ei tärise” (ja meillä oli sentään hyvä auto käytössä Kaliforniassa).

Toinen asia, joka näin eurooppalaista ihmetytti liikenteessä oli, että miksi autolla pitää päästä ihan joka paikkaan? Esimerkiksi Santa Monican laiturista, jolla sijaitsee esimerkiksi huvipuisto, ison osan vei parkkipaikka. Miksi ihmeessä, eikö riittäisi, että olisi vaikka muutama invapaikka ja liikenne sallittu huoltoajolle ja säästyneeseen tilaan voisi laittaa vaikka yhden huvipuistohärvelin tai ruokapaikan lisää? Samoin parkkipaikat löytyivät Santa Cruzin ja Santa Barbaran laitureista, emmekä keksineet yhtään syytä, että miksi. Yosemiten laaksossa kulkee ilmainen bussi ja parkkipaikat ovat kortilla, mutta silti siellä huristellaan omilla autoilla.

Roadtrippailuun liittyy löyhästi ehkä myös se, että joka paikassa, tien varsilla, puistoissa ja myös kaupungeissa oli ilmaisia, aivan siistejä vessoja. Olisipa Espanjassakin!

Majoituimme reissun aikana viidessä Airbnb-talossa ja kahdessa hotellissa. Oli hassua huomata, että yhtä Airbnb:tä lukuunottamatta kaikissa taloissa oli tismalleen samanlaiset kaasuliedet ja uunit. Jokainen suihku oli puolestaan erilainen ja aina sai arvailla, että miten suihku toimii. Hanoista tuli parempaa juomavettä kuin Barcelonassa. Suurta ihastusta herätti isot pyykkikoneet ja yhtä isot kuivausrummut, joilla sai parissa tunnissa pyykit pestyä ja laitettua kuivina matkalaukkuihin. Minäkin haluan nyt kuivausrummun, josta saa ihanan pehmoiset pyyhkeet ja kuivat vaatteet! Nyt täällä kotona kaikki tuntuu kovin pieneltä: jääkaappi, uuni, jopa talouspaperipalat ovat ihan minimaalisia.

Isona yllätyksenä tuli se, kuinka huonosti sain mistään gluteenitonta ruokaa. Luulin että Kalifornia olisi tässä asiassa edelläkävijä, mutta olin väärässä. Yhdessäkään pikaruokapaikassa (olimme teinien kanssa liikkeellä ja totta kai piti käydä kokeilemassa Wendy’s ja muut, joita ei Espanjassa ole) ei ollut mitään minulle sopivaa ja kaupoissakin oli tarjontaa aika hintsusti. Emme käyneet paremmissa ravintoloissa juurikaan syömässä (ainoa kerta taisi olla Yosemitessa, ja muista käännyimme pois, kun ovella jo sanottiin, että gluteenitonta ei ole. Tosin tarjoilijat eivät edes tuntuneet tietävän, mitä gluteeni on eli ehkä olisi pitänyt pyytää vahvistus kokilta…) eli niiden tarjonnasta en osaa sanoa, mutta matkan varrella oli vaikea napata mitään nopeaa välipalaa. Myöskään kummassakaan (ketju)hotellissa en saanut mitään gluteenitonta aamupalaa, vaan kahvilla, kananmunalla ja appelsiinimehulla piti tulla toimeen. Kaupoista sain ostettua sokerisia välipalapatukoita ja järsin niitä sitten ruuhkissa istuessamme.

Kaupassakäyntiin liittyvä havainto oli myös se, että pakkaukset olivat ihan älyttömän lujaa tekoa ja kestäviä. Muropaketteja olisi voinut käyttää pieninä muuttolaatikoina, paahtoleipäpussit olivat yhtä paksua muovia kuin eurooppalainen musta jätesäkki. Muoviroskaa tuli valtavasti, mutta onneksi asunnoissamme oli muoville kierrätysastiat.

Reissumme aikana sattui Amerikassa muutama suurta huomiota saanut joukkoammuskelu, Kaliforniassakin. Siitä huolimatta tunsin oloni paljon turvallisemmaksi kuin Barcelonassa. Los Angelesin turistisimmalla alueella Walk of Famen ympäristössä ihmiset uskalsivat pitää kahvilassa laukkua tuolin selkänojalla ja kännykkää pöydällä. Santa Barbarassa kahvilassa (erittäin hyvässä muuten, 100% gluteeniton) ihmettelin, kun eräs rouva lähti kesken kaiken vessaan ja jätti pöytään koko omaisuutensa käsilaukkuineen. Barcelonassa tavarat olisivat hävinneet saman tien. Rannoilla ihmiset jättivät pyyhkeensä ja tavaransa vartioimatta. Kauppojen parkkipaikoilla näkyi autoissa isostikin raollaan olevia ikkunoita. Ihmisillä oli kännyköitä takataskuissaan. Talojen alakertojen ikkunoissa ei näkynyt kaltereita. Yhteen Airbnb-taloon pääsimme niin, että omistaja oli jättänyt oven auki ja avaimen eteisen lipastolle odottamaan. Ei vaan Barcelonassa voisi elää näin, ja eipä ole ihme, että taskuvarkailla on Barcelonassa kissanpäivät luottavaisten turistien kanssa.

Ihmiset olivat todella ystävällisiä, ja vaikka alussa myyjien ja muiden asiakaspalvelijoiden ystävällisyys tuntuikin vähän liioitellulta, tykkäsin siitä kovasti. Vaikka itse yritän kaupungilla liikkuessa huomioida muut ihmiset ja antaa muille tilaa, niin ei auttanut kuin todeta, että kovasti olisi vielä omassa käytöksessä hiomista, että pääsisi amerikkalaisten tasolle.

Meillä on eräänlainen traditio reissuillamme eli mietimme aina, että haluaisimmeko kenties joskus muuttaa tänne asumaan. Tämän reissun jälkeen jäi yleisesti ottaen sellainen fiilis Kaliforniasta, että kyllä, etenkin San Franciscon suunnalla olisi ihana asua, jos vaan olisi talouspuoli kunnossa, ei tarvitsisi kulkea ruuhka-aikaan autolla ja voisi asua sellaisessa talossa kuin haluaisi. En osaa sanoa, että saivatko tytöt yliopistovierailujen jälkeen yhtään kipinää opiskelusta Kaliforniassa, mutta jos he joskus päätyvät tuonne päin maailmaan asumaan, niin saavat kyllä äitinsä vähän liiankin usein kylästelemään. Kuukauden reissun jälkeen jäi vielä paljon paikkoja näkemättä ja juttuja kokematta!

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).