Terveisiä täältä kotisohvalta! Lensin eilen lumisesta Suomesta Barcelonaan Finnairin koneella, joka oli täpötäynnä japanilaisia. Porukalla taisi olla yhteinen flunssa päällä, sillä niiskutus ja aivastelu täytti koneen ja monen kasvoja peitti maski. Jännityksellä odotan, että nappasinko pöpön.
Tosin en voi syyttää mahdollisesta sairastumisestani pelkästään viattomia japanilaisia, sillä myös täällä kotona odotti flunssainen potilas, Isosiskolla on nyt nimittäin jo toinen saikkupäivä meneillään. Normaaliarkeen palaaminen on siis monin tavoin täydellä voimalla käynnissä, sillä selkänsä rikkonut mieheni palasi tänään töihin, ensimmäistä kertaa sitten marraskuisen onnettomuuden. Ette usko kuinka onnellinen siitä olen, enpä nimittäin uskonut vielä joulukuussa näkeväni ihan pian tätä päivää!
Mutta se Suomenreissu. Helsinki oli kyllä mahdottoman kaunis. Torstai-illan ja perjantain oli kova pakkanen, mutta sepä ei haitannut, sillä olin pääasiassa sisätiloissa. Kauniita pakkaskuvia olisi ollut kiva ottaa, mutta valoisat tunnit eivät riittäneet ja olin lisäksi liikkeellä ilman järjestelmäkameraa. Nämä tämänkin postauksen kuvat on otettu iPhonella, ja sen kyllä valitettavasti huomaa. Viikonlopuksi sää lauhtui ja sunnuntaina tuprutti lunta ihan todenteolla. Sai todellakin tarpoa lumessa päästääkseen eteenpäin!
Helsingissä näin rakkaita ihmisiä, söin hyvin (raporttia tulossa), nukuin hyvin (siitäkin rapsaa pukkaa) ja imin Suomea itseeni sen minkä ehdin. Suurimman osan ajasta vei tietysti Matkamessut, mutta ehdin minä käydä Love Me Do -häämessuillakin sekä leffassa katsomassa Napapiirin sankarit 2:n. Olen myös taas vähän enemmän ihmisen näköinen, sillä taitava Mirkka ehti loihtia minulle uudet hiukset maanantaiaamuna.
Ja ne Matkamessut!
Syy, miksi ajoitin Suomireissun tammikuun pahimpiin pakkasiin, oli tietysti Matkamessut. En ole koskaan aiemmin käynyt Suomessa matkamessuilla ja olikin mielenkiintoista verrata näitä Barcelonan vastaaviin. Painotusalueet ja kohdemaat ovat tietysti erilaiset ja Suomen matkamessut ovat selkeästi isommat. Kävijöitä oli tänä vuonna Matkamessuilla lähes 67 000, kun taas Barcelonan B-Travel -messuilla kävi viime vuonna vajaat 30 000 kiinnostunutta. Itselleni Suomen messut olivat antoisammat, onhan se nimittäin aina helpompi toimia omalla kielellä.
Espanja oli Matkamessuilla hyvin näkyvillä, olihan se tänä vuonna messujen partnerimaa. Eri alueet olivat hyvin esillä ja rupattelin pitkään etenkin Formenteran ja Bilbaon osastoilla, joissa oli esillä paitsi mielenkiintoiset kohteet, myös mukavat ja innokkaat esittelijät. Oli myös kiva nähdä suomalaisia palveluntarjoajia ja matkanjärjestäjiä, jotka ovat keskittyneet Espanjaan. Espanja kiinnostaa suomalaisia, hyvä niin.
Kiersin sekä kotimaan että ulkomaiden osastoja ahkerasti. Kaukomaat ja aurinkolomat eivät varsinaisesti ole olleet ajatuksissa viime aikoina, mutta hieman kyllä nyt kutkuttaisi lähteä vaikka Balille tai Karibialle, näytti nimittäin olevan aika ihania kohteita ja majoituspaikkoja niillä suunnin. Olisin mielelläni jutellut Islannin osastolla maan tarjoamista aktiviteeteista, suunnitelmissa kun on ehkä kesällä mennä sinne, mutta Islanti taitaa olla kovin suosittu suomalaisten keskuudessa juuri nyt ja osastolla riitti porukkaa jonoksi asti. Risteilyosastoilla tutkin suurella mielenkiinnolla esitteitä.
Jäin kaipaamaan Ranskan osastoa, ja pohdinkin, että miksi ihmeessä Ranska ei nähnyt hyödylliseksi esittäytyä messuilla? Harmi, sillä tiedän monen muunkin halunneen infoa Ranskan matkailukohteista.
Matkamessujen yhteydessä järjestettiin myös Caravan 2016 -messut ja osallistuin yhdessä muiden bloggareiden kanssa tunnin kierrokselle, jolla esiteltiin erilaisia asunto- ja retkeilyvaunuja. Tämä oli kyllä tosi kiinnostava ja ajankohtainen kierros, sillä asuntoauton vuokraamisesta olemme puhuneet jo muutaman vuoden, tuon mahdollisen Islannin reissun yhteydessäkin. Olemme aiemmin tehneet pitkiä autoretkiä Englannissa, Puola-Tsekki-Slovakia-Unkarissa sekä Ruotsi-Tanskassa, ja aina olemme miettineet, että millaista matkustaminen olisi, jos ei tarvitsisi reittisuunnitelmassa miettiä hotellien sijaintia ja taukopaikkoja.
Todella suuri anti oli myös muiden matkabloggaajien tapaaminen ihan livenä. Itse bloggaan jokseenkin kasvottomana, sillä olen aina kameran takana, eikä minua tainnut kukaan spontaanisti tunnistaa, mutta onneksi minulla ei ole suurta kynnystä mennä juttelemaan ihmisille. Tapasin bloggaajia, jotka olivat jo ennestään nettimaailmasta tuttuja, mm. blogeista London and Beyond, Tämä matka, Tuntematon turisti, Kohteena Maailma ja Walleni.us ja vaikka ketä muita. Tapasin myös tuoreempia bloggareita, kuten esimerkiksi daamit blogeista Omatoiminen pakettimatkailija ja Parasta lähteä nyt. Samoin terveisiä oululaiselle rouvalle, jonka tapasin hotellin aamupalalla ja joka oli blogistani saanut vinkin käydä El Nacionalissa, sekä kahdelle nuorelle naiselle, jotka kertoivat lukevansa blogiani.
Jotenkin aika kului messuilla niin nopeasti, etten ehtinyt katsomaan juuri mitään kiinnostavia esityksiä. Yhden Ulkoministeriön järjestämän ohjelman ehdin kuunnella lähes kokonaan ja varsin mielenkiintoinen se olikin. Kari Lumikero haastatteli netin välityksellä maailmalla seikkailevia ihmisiä, kuten kuvan Riku Rantalaa, ja aiheena oli turvallisuus reissatessa. Erittäin tärkeää asiaa.
Pääsin myös yhteiskuvaan Duudsoneiden HP:n kanssa (arvatkaas ovatko lapset kateellisia!), linja-autossa oli tunnelmaa, kun kuuntelimme Jacke Björcklundin stand up -keikkaa, kokeilin ihmeellisiä laseja, jotka päässä tuntui kuin olisin suppailemassa (mikä tuon härvelin nimi on, tuossa kuvassa alhaalla?) ja kuuntelin ohimennen Anssi Kelaa ja katselin esityksiä. Osallistuin arvontoihin ja voitin smoothien. Matka Malediiveillekin olisi kelvannut, mutta smoothie oli ihan kiva palkinto sekin.
Kokonaisuudessaan reissu Helsinkiin oli hieno ja antoisa, ja se tuli myös juuri sopivaan ajankohtaan katkaisemaan ja lopettamaan tämän ajoittain stressaavan sairastupa-ajanjakson. Vaikka matkustaminen ja siitä haaveilu on kivaa, on myös normaaliarki aika ihana asia, ja sen huomaa usein vasta sitten, kun se otetaan hetkeksi pois!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
[…] mielenkiintoista mennä katsomaan messujen tämänvuotista tarjontaa, etenkin kun Helsingin mainiot Matkamessut ovat vielä tuoreessa muistissa. Aiempina vuosina olen käynyt näillä kotikylän messuilla […]
[…] mielenkiintoista mennä katsomaan messujen tämänvuotista tarjontaa, etenkin kun Helsingin mainiot Matkamessut ovat vielä tuoreessa muistissa. Aiempina vuosina olen käynyt näillä kotikylän messuilla […]