Mercè, vuoden paras juhla! Viikko täynnä konsertteja, avoimia ovia, sirkusta, ilotulituksia, valoshow’ta, teatteria ja kaikkea niin paljon, että hengästyttää!
Mercènä juhlitaan Barcelonan kaupungin suojeluspyhimystä, La Mare de Déu de la Mercèä, ja 24. syyskuuta on yleinen vapaapäivä. Ihmiset lähtevät ulos nauttimaan kauniista syyskuun säästä, katsomaan esityksiä, syömään ja pitämään hauskaa. Ohjelmaa on lähes yötä päivää, laidasta laitaan, kaiken ikäisille.
Tänä vuonna Mercè 2015 -juhlan kunniakaupunki on Buenos Aires ja luonnollisesti ohjelmaa oli valtavasti siihen liittyen. Viime vuonna teemakaupunkina oli Tukholma, milloinkahan Helsinki?
Ciutadellan puistossa on vaikka minkämoista ohjelmaa, ja meitä kiinnosti tietysti street food -kärryt. Riemulla otan vastaan tämän street food -trendin, nam!
Ciutadellassa on ohjelmaa vähän joka puolella. Sitä hieman säikähtää, kun yhtäkkiä vieressä olevat ihmiset alkavat vetää show’taan! Me satuimme näkemään katalonialaisen The Wandering Orchestran hullun esityksen sekä myös puistoon raahattuun lentokoneen hylkyyn sijoittuvan teatteriesityksen, jossa kohelsivat lentokapteenit ja -emännät. Hauskaa!
Tietysti katalaanitraditiot ovat myös hyvin esillä. Me kävimme katsomassa Castellerseja Plaça de Sant Jaumella. Joka kerta jännittää yhtä paljon tuon ihmistornin huipulle kiipeävän pikkulapsen puolesta!
Riemukaaren tuntumassa on viinijuhlat, jossa saa muutamalla kolikolla maistella Katalonian parhaimpia viinejä ja niiden kyytipoikana juustoja ja makkaroita.
Ohjelmassa on ollut jo 20 vuotta myös vapaaehtoistyöjärjestöjen esittely, joka järjestetään Plaça Catalunyalla. Ohjelmaa on myös muissa paikoissa, mm. Montjuicin linnassa ja katedraalin aukiolla. Kaikkeen ei ehdi millään osallistua, tapahtumia kun on yli 600.
Jos mietit tulevasi Barcelonaan jonain vuonna syksyllä, yritä ajoittaa reissusi syyskuun loppupuolelle. Mercè on todella hyvin järjestetty, monipuolinen tapahtuma, ja tunnetusti espanjalaiset osaavat pitää hyviä bileitä!
Viime vuonna kävin katsomassa sekä yöllisiä valoilmiöitä että päivätunnelmia. Tänä vuonna iltahulinat jäivät monestakin syystä väliin, mutta ensi vuonna sitten taas uudestaan!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Onpa ihanan värikkäitä kuvia! Erityisesti tuo ihmistorni sytytti. En kyllä päästäisi omaani kiipeämään…
Ihan samat fiilikset täälläkin: olisin ihan stressipallo, jos mun lapset olisivat tuolla huipulla :D. Ketteriä ovat nuo, jotka tuonne menevät!
Olin vuosi sitten Barcelonassa juurikin Merce-viikolla. Nuo Castellersit olivat huikeita, ja minulla kävi onni: vieressäni tiukkaan pakatulla Plaza de Jaumella seisoi espanjalainen pariskunta… Mies ystävällisesti selitti minulle koko ajan mitä tapahtuu. Aivan mahtava viikko kaiken kaikkiaan!
Merce on ihan minun suosikkifiestani, kaikenlaista tosi hienoa ohjelmaa viikon ajan, tykkään! Hyvin ajoitettu lomareissu sinulla 🙂