Alppilomasta on jo jokunen viikko aikaa, mutta vieläkin rästissä on vaikka mitä postauksia ja niiden alkuja. Ennen tulevan viikonlopun touhuja (taas on luvassa Katalonian luontoa ja tapahtumia kaupungilla mikäli sää sallii) palataanpa hetkeksi Mont Blancin juurelle!
Ei elämä Chamonix’ssa pelkkää toppahousuissa haahuilua ole. Kylästä löytyy useita Michelin-tähtiä ansainneita ravintoloita sekä myös monta muuta ruokapaikkaa, jotka mainitaan Michelin-oppaassa. Me jätimme lapset yhtenä iltana katsomaan telkkaria mökille ja lähdimme illallistamaan vuoden 2015 Michelin-oppaassa mainitussa l’Impossible-ravintolassa. Ravintola on saanut Bib Gourmand -arvomerkin, jonka Michelin-opas myöntää ravintoloille, joista saa erinomaista ruokaa kohtuulliseen hintaan.
L’Impossible tarjoaa lähiruokaa ja luomua, italialaiseen tyyliin. Kaikki ruoka on paikan päällä tehtyä ja lähes kaikki annokset ovat gluteenittomia. Myös kasvisruokaa on tarjolla. Ravintola sijaitsee vanhassa, 1754 vuodelta peräisin olevassa rakennuksessa melko lähellä Midin asemaa, ja fiilis olisi vähän kuin olisi ollut navetan ylisillä. Tykkäsin kovasti rustiikkisesta sisustuksesta!
Tilattujen annosten lisäksi pöytään kannettiin monenlaisia pieniä makupaloja ja tuoretta leipää (myös gluteenitonta). Jo pelkästään niillä sai pahimman nälän tyydytettyä.
Minä otin alkupalaksi herne-purjokeiton, joka maistui kovin terveelliselle. Keitto oli oikein hyvää. Pääruokana minulla on gluteenitonta cannellonia, harvinaista herkkua. Jälkiruoan jaoimme romanttisesti (syy yhteiseen jälkkäriin oli tosin siinä, että vatsat eivät olisi enää vetäneet omaa jälkiruokaa). Ruoka oli kaiken kaikkiaan hyvää, ehkä suolaa olisin kaivannut muistaakseni johonkin.
Muuten Chamonix’ssa teimme pääasiassa itse ruokamme. Poco Locossa, legendaarisessa purilaispaikassa piti tietysti käydä ja kahviloissakin tuli istuttua, mutta muuten kokkasimme itse. Täytyy sanoa, että ruokakaupat olivat hurjan kalliita, ja varmasti hinnoissa oli turistilisää. Carrefour-marketista löytyi kuitenkin kohtuuhintaista ruokaa, ja saimme siten ranskalaisen ruoan kiintiön taas täyteen vähäksi aikaa. Ruoankin puolesta siis hyvä loma!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Me jaetaan Markun kanssa melkein aina sekä alkupalat että jälkkärit kun ei muuten jaksa 😀 Navetan yliset todellakin! Ihana tunnelma näkyy jo yhdestä kuvasta ja ruoka-annokset aika hyviltä.
Mun on pitkään jo haluttanut varata pöytä Michelin-tähden ravintolasta. Haluttaisi lähteä kyllä ihan vaikka Köpikseen ruokaretkelle kokeilemaan erikoisuuksia 🙂
Meillä kotona ei ole kovin mairittelevaa sanoa jos joku maistuu ”terveelliselle” 😀 onneksi sun keitto oli hyvää !
Heh, mulla ei itse asiassa unohtui näköjään lauseesta yksi tärkeä sana :). Olisi pitänyt olla: …herne-purjokeiton, joka maistui kovin terveelliselle. Keitto oli KUITENKIN oikein hyvää :D.