Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, kävimme vastikään Besalún pienessä keskiaikaisessa kaupungissa ja yhdessä sen pientäkin pienemmässä museossa. Besalún miniatyyrimuseo Micromundi on hyvin pieni monilla tavoin. Museo on nopeasti kierretty ja lisäksi esillä olevia esineitä joutuu tarkasti tiirailemaan nähdäkseen mitä ne oikein ovat, niin pikkuruisia ne ovat.
Museossa on kaksi huonetta. Ensimmäisessä on kenkälaatikoihin rakennettuja nukketaloja – tai oikeastaan kauppoja ja muita putiikkeja. Kaikkien esineiden ja hahmojen koko on 1:12 eli kaikki on 12 kertaa pienempää kuin oikeassa elämässä. Täältä löytyy mm. pikkuinen hattukauppa, apteekki ja parturi (hupsis, tuli myös selfie!).
Toiseen huoneeseen siirryttäessä skaala pienenee entisestään. Tämä nuoralla kävelevä muurahainen on luonnollisessa koossa. En ikinä pystyisi itse moiseen näpertelyyn!
Suurinta osaa miniatyyreistä pitää tarkastella mikroskoopilla, niin pieniä ne ovat. Alla olevan neulan silmässä on juna, jos oikein tarkkaan katsoo. Toisessa samanlaisessa neulansilmässä seikkaili kokonainen kamelikaravaani.
Museo on mukavaa vaihtelua kaiken Besalún historiallisen annin jälkeen, ja meillä lapset tykkäsivät, jossain määrin myös aikuiset. Tykkään yleisesti ottaen tällaisista vähän erilaisista ja oudoista museoista ja näyttelyistä. Sisäänpääsy maksaa aikuiselta 3,90 euroa, lapsilta 2,50. Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi sisään.
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).