Toisinaan käy niin ikävästi, että kun viimein pääset paikkaan, johon olet halunnut mennä jo monen vuoden ajan ja josta olet nähnyt roppakaupalla mielettömän hienoja kuvia, onkin sää siellä huono ja täysin toivoton valokuvien kannalta. Näin kävi minulle tänä kesänä, kun kohteena oli vuosien suunnittelun jälkeen Mont Saint-Michel, tuo kuuluisa luostarisaari Ranskassa: sää oli harmaa, ilmeisesti hyvin tyypillinen Normandialle. Vettä ei satanut, mutta pilvet roikkuivat alhaalla ja oli kovin kosteaa. Mutta kohde oli hieno, sitä ei voi kieltää!
Kuten niin moni muukin kohteemme tänä kesänä, myös Mont Saint-Michel ympäröivine lahtineen löytyy UNESCO:n maailmanperintökohteiden listalta. Alunperin kallionnyppylälle rakennettu kirkko on vuosisatojen mittaan kasvanut koko saaren kokoiseksi luostariksi, jonka ympärillä on pieni kylä. Saaren ympärillä kohoaa ja laskee vuorovesi, ja paikka oli juuri niin erikoinen kuin kuvittelinkin. Luin muuten, että kovin kauas ei kannata lähteä seikkailemaan laskuveden aikaan, sillä nousuvesi on niin nopeaa, että juoksemalla ei ehdi alta pois. Emme kokeilleet.
Auto pitää jättää noin viiden kilometrin päähän maksulliselle parkkipaikalle (vuorokausi 11,70 euroa). Parkkipaikkojen vieressä on infokeskus, jossa kerrotaan tämän paikan erikoisesta luonnosta sekä toki luostarisaaren historiasta. Ilmaiset bussit Mont Saint-Micheliin lähtevät infokeskuksen läheltä ja niitä kulkee ihan koko ajan. Vaikka ne olivatkin ainakin meidän päivänämme ihan tupaten täynnä, niin kyllä niihin mahtuu, kun hieman odottelee. Hevoskärryilläkin matkan voi taittaa ja toki kävellen, kuten me teimme paluumatkalla. Reitti kulkee pitkää siltaa pitkin ja kyllä kannattaa ainakin toiseen suuntaan kävellä, maisemat ovat sen verran ainutlaatuiset. Meidän insinööriä kiinnosti myös matkan varrella oleva pato.
Sisältä Mont Saint-Michel muistuttaa paljon Carcassonnea: pieniä kapeita mukulakivikatuja, ravintoloita, matkamuistomyymälöitä ja paljon ihmisiä. Uskonnollisuus näkyy vahvasti, ollaanhan luostarisaarella. Tiet ovat paikoitellen jyrkät ja portaita on paljon. Hyvät kengät siis jalkaan!
Tykkään maistella reissun päällä eri paikkakuntien ruokaerikoisuuksia, ja googlettelemalla olin saanut selville, että täällä pitäisi syödä Mère Poulardin munakasta. Nuori Anne Boutiaud saapui saarelle 1800-luvun lopulla luostarin remonttia valvovan arkkitehdin kamaripalvelijana. Saarella hän tutustui leipurin poikaan, he rakastuivat ja naimisiinmenon yhteydessä nuori rouva sai sukunimekseen Poulard. Nuoripari alkoi pyörittää majataloa, jonka yhteydessä he saivat idean alkaa tarjota vuoroveden rytmissä, jopa keskellä yötä kulkeville matkailijoille jotain nopeaa ja helposti valmistuvaa ruokaa. Munakashan on juuri sellainen ja rouva Poulard kehitteli oman versionsa, jossa valkuaiset ja keltuaiset vatkataan erikseen, ja voilà, munakkaat ovat edelleen saaren spesialiteetti. Munakas jäi silti minulta kokeilematta, sillä hinta sille oli ihan naurettava. Munakas maksoi yli 30 euroa, eli hmm, ehkä voin elää ilman tätä järisyttävää makuelämystä!
Minun pilvisen päivän latteista kuvista ei välttämättä näy, kuinka hienosta ja ainutlaatuisesta paikasta onkaan kyse, mutta ehkä tämä alla oleva video valaisee sitä vähän paremmin. Täällä kannattaa käydä, vaikka sitten huonollakin säällä!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Voihan pilvet – varmasti jokainen matkalbloggaaja kamppailun joskus saman ärsytyksen kanssa. Mutta älä huoli, kyllä näistä kuvista silti välittyy, että kyseessä on aivan mahtava paikka! Olisi kiva päästä joskus käymään 🙂
Kyllä nyt meille matkabloggaajille pitäisi aina järjestyä hyvä sää, kun sentään suvaitaan saapua paikalle omalla kustannuksella ;). Joo, säälle ei voi mitään ja sen kanssa pitää vaan elää!
Voihan pilvet – varmasti jokainen matkalbloggaaja kamppailun joskus saman ärsytyksen kanssa. Mutta älä huoli, kyllä näistä kuvista silti välittyy, että kyseessä on aivan mahtava paikka! Olisi kiva päästä joskus käymään 🙂
Vau mikä paikka! Tuo sää luo kuviin entistä enemmän mystisyyttä. Tuonne on itsekin päästävä käymään, kiitos vinkistä!
Tämä on kyllä tuon seudun must see -paikka, ehdottomasti!
Tuo luostari on mun seuraava unelmakohde Ranskassa, oon kanssa ihaillut sitä pitkään kuvissa. Mutta kurja, että sää ei ollut teidän reissun aikana suosiollinen. Aika jänmä muuten, että ainakin videon perusteella tuo silta näytti nousuveden aikana peittyvän myös veteen!?
Juu, siellä oli merkitty, että mihin saakka se tie peittyy minäkin päivänä! Nousuveden takia ne autot piti jättää kauas, mutta näin vanhoja kuvia, joissa autot oli ihan siinä saaren portilla. Olisipa ikävä yllätys, jos nousuvesi yllättäisi auton sillä aikaa, kun olet vaikka lounaalla 😀
Ihan kiva paikka tuokin on kerran elämässä ainakin nähdä. Me poikkesimme sinne joskus Bretagneen ja Kanaalisaarille suuntautuneen pienen matkamme yhteydessä. Etenkin vuorovesi noilla alueilla on kyllä vaikuttava ilmiö.
Se oli kyllä hieno, ja tosiaan luin jostain, että vesi nousee kymmenen kilometriä. Se on paljon se!
[…] Meidän vanhan”päiväkirjablogin” tunnelmia 4.7.2011. Mont Saint Michel official Anskubcn –matkablogi Mont Saint Michel […]