New York

New York (Edward Rutherfurd)

Onko siitä todellakin jo vuosi aikaa, kun kävimme lumisessa New Yorkissa! Iso sydän NYC:lle, lähtisin välittömästi uudelleen, jos vaan rahavarat sallisivat.

Juuri ennen saapumistamme kaupunkiin viime helmikuussa lumimyrsky Nemo laantui, ja kaupunki otti meidät vastaan lumenvalkoisena ja kirpeän viileänä. Viikon ajan kuljimme ympäri Manhattania, tehden myös mutkan Brooklyniin. Ensikertalaisina kiersimme lähes kaikki pakolliset nähtävyydet, ja tämä oli oikeasti yksi parhaista reissuista koskaan (huomattavaa on, että jätimme lapset Barcelonaan isovanhempien hoitoon, ja siksipä loma niin lomalta tuntuikin).

New York on ollut kovasti mielessäni nyt muutaman päivän, sillä luen parhaillani Edward Rutherfurdin New York -järkälettä. Tätä kirjaa ei ole kai käännetty suomeksi, kyllä pitäisi. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka tykkäävät pitkistä tarinoista ja koskettavista ihmiskohtaloista – ja New Yorkista. Pitkästä aikaa luen kirjaa, jonka kimppuun pääsemistä odotan koko päivän. Taidan etsiä käsiini saman kirjailijan kirjoja muitakin, ainakin kirjan London aion lukea ennen toukokuista reissuani Lontooseen!

New York Rutherford

 

Kirja kertoo osittain oikeiden henkilöhahmojen kautta New Yorkin historiasta, alkaen New Amsterdamin alkuvuosista ja päättyen 2000-luvulle. Olen hyvin kiinnostunut historiasta, ja reissullamme vietimmekin puolikkaan päivän kaupunginmuseossa Central Parkin laidalla. Käyntimme aikaan siellä oli mm. näyttelyt tulevaisuuden asumisesta sekä 30-luvun maailmannäyttelyistä, mutta kiinnostavinta oli toki pysyvä näyttely itse kaupungin historiasta ja kaikista käänteistä, mitä kaupungissa on vuosien mittaan tapahtunut. En varmasti ikinä lakkaa ihmettelemästä ihmisten kykyä tuhota, rakentaa ja luoda uutta!

On se jännä, miten joillekin paikoille menettää sydämensä ja toiset eivät vain kolahda. Minulle NYC oli sellainen paikka, jossa tunsin oloni varsin kotoisaksi, ja olen ihan varma, että lähivuosina menen siellä uudestaan käymään!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

2 thoughts on “New York (Edward Rutherfurd)

  1. Minäkin kävin tässä museossa viime kesänä, oli mielenkiintoinen ja sopivan kokoinen. Sen jälkeen piknikille Central Parkiin. NYC <3 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.