Bloggaus, Yleinen

Nostalgisissa tunnelmissa – Yhdeksän vuotta Barcelonaa

Vappuna tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun muutimme Barcelonaan. Ajoimme huhtikuun viimeisenä päivänä vuonna 2009 Genevestä Barcelonaan kahden pysähdyksen taktiikalla, ja myöhään illalla perillä meitä odotti samanlainen sää kuin tämän vuoden vappupäivänäkin: kylmä ja sateinen. Onneksi Ronda Litoralin varrella näkyi palmuja, ja tiesin tulleeni perille etelään.

Nyt on jotenkin nostalginen fiilis. Muutimme tänne pikkulasten, 2- ja 4-vuotiaiden kanssa, ja nykyään meillä asuu kaksi teinityttöä, joille Barcelonan kadut ovat lapsuudenmaisemaa. Emme osanneet tullessamme sanaakaan paikallisia kieliä, mutta niin vaan me kovapäiset aikuisetkin pärjätään täällä ihan hyvin ja saamme asiamme hoidettua. Lapset ovat täysin nelikielisiä. Tuolloin yhdeksän vuotta sitten mielessä oli vielä vahvasti mahdollinen paluu Suomeen jossain vaiheessa, mutta ne ajatukset ovat jääneet, enkä usko, että muutamme koskaan takaisin kotimaahan. Ehkä tytöt lähtevät Suomeen opiskelemaan, ehkä hankimme joskus vanhoilla päivillä sieltä jonkun pienen kesäasunnon, mutta pysyvästi asumaan – se tuntuu jopa isommalta askeleelta kuin ulkomaille muutto. Mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Tein ensimmäisen Barcelona-kesämme jälkeen pienen valokuvakirjan muistoksi ja selailin sitä eilen pitkästä aikaa. Ajatukseni oli tehdä näitä tulevina vuosina enemmänkin, mutta se jäi. Onneksi on kuitenkin blogit ja niihin kirjoitetut muistot sekä valtava määrä valokuvia!

Barcelona kirja

 

Ja onneksi on kaikki ihanat muistot päässä. Näihin yhdeksään vuoteen on mahtunut ihan valtavasti asioita: olemme kolunneet urakalla Barcelonaa ja Kataloniaa, ja myös Andorra ja rajan läheisyyden Ranska ovat tulleet hyvin tutuiksi. Olemme matkustaneet etenkin viime vuosina liiankin kanssa. Olemme ostaneet oman kodin ja saaneet sen vihdoin remontoitua valmiiksi. Olemme tutustuneet kivoihin ihmisiin ja katalaanikulttuuriin. Olemme nauttineet elämästämme täysillä, vaikka onhan tietysti vastoinkäymisiäkin tullut välillä vastaan. Hyvää elämää kuitenkin kaikin puolin!

Seuraavat pari viikkoa tulen myös olemaan nostalgisissa tunnelmissa, sillä aion korjailla vanhoja blogipostauksiani, joista on kadonnut kuvat jonnekin. En uskalla luvata, että blogi tänä aikana päivittyy, sillä rajansa se on läppärillä istumisessakin, mutta aina kun saan jonkun vanhan ja mielestäni hyvän postauksen päivitettyä, ilmoittelen siitä blogin Facebook-sivulla. Aloin jo selailla vanhoja kuvia ulkoiselta kovalevyltä, ja kyllä sitä onkin tullut tehtyä ja nähtyä vaikka mitä! Mahtava nostalgiatrippi tiedossa!

Nostalgisissa tunnelmissa

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.