Italia

Päivä Venetsiassa – 25 kuvaa

Oi mikä täydellinen aurinkoinen päivä meillä oli Venetsiassa! Äkkinäinen päätös hypätä Triestessä junaan oli oikea: matka kesti alle pari tuntia ja maksoi alle 20 euroa suuntaansa, ja nytpä on tämä yksi Euroopan ”pakollisista” kaupungeista nähty.

Venetsia

 

Yhden päivän perusteella osaan antaa vain yhden vinkin: EKSY. Sokkeloisen kaupungin kauneimmat ja kiinnostavimmat paikat löytyvät poikkeamalla valtaväyliltä. Osuimme aivan sattumalta esimerkiksi lounaalle kauniille sisäpihalle. Trattoria Da Silvio tarjoili mm. erinomaista gluteenitonta pastaa, jonka hintakin oli kaupungin yleiseen tasoon nähden kohtuullinen. Vahingossa vierailimme myös kaupassa, josta Stanley Kubrick hankki naamioita Eyes Wide Shut -elokuvaan (jonka katsoimme heti kotiin palattua). Elokuun ruuhkista huolimatta saimme kävellä aivan kahdestaan pitkin kapeita kujia, silitellä kissoja, syödä jäätelöä ja katsella ikkunoilla roikkuvia alushousuja.

VenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsia

 

Toki kävimme myös ne turistikohteetkin katsomassa. Pyhän Markuksen tori, Piazza San Marco, oli niin täynnä turisteja, että eteenpäin piti kulkea kyynärpäätaktiikalla. Kauniitahan ne aukion rakennukset ovat, mutta näin elokuussa niitä oli melko mahdotonta ihastella. Myös Rialton sillalla (Ponte di Rialto) piti kulkea ihmismassan mukana, pysähtyä ei voinut. Kyllä jää jopa Barcelonan Ramblas kakkoseksi ihmispaljoudessa!

Venetsia

 

Kuten kaikki Venetsiassa käyneet tietävät, nähtävää on joka puolella. Sanani eivät riitä kuvailemaan paikan kauneutta, enkä yhden päivän kokemuksella edes kovin kummoisia vinkkejä pystyisi antamaankaan, joten tässäpä täyslaidallinen kuvia! Bloggaajakollega Marimenten blogissa on enemmän juttua Venetsiasta, kurkatkaa sieltä, jos kaipaatte enemmän vinkkejä!

VenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsiaVenetsia

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

 

6 thoughts on “Päivä Venetsiassa – 25 kuvaa

  1. Yes indeed! Olimme pari vuotta sitten lähes viikon (jämähdimme) Venetsian saarella syyskuussa ja tykkäsimme kovasti, eikä ollut ruuhkaa.
    Voi suositella Margaritan aukion aluetta, joka on opiskelijoiden suosiossa edullisine hintatasoineen.
    Ja kannattaa poiketa päivä Muranon saarella (lasitaiteen ydin, mukavia baarejakin on, josta saa pikku palaa hyvällä tunnelmalla) sekä Lidokin oli mukava päiväkohde (ranta-alue kiva ja itse keskusalue sekä vanha Grade Albergo hotelli).
    Ja kuten sanoit, kannattaa eksyä turistireiteiltä.

    1. Muilla saarilla käyminen olisi ollut kivaa, ja varmasti, jos/kun tuolla toiste käymme, hyppäämme veneeseen ja tutkimme muitakin saaria. Nyt meillä oli aikaa olla paikan päällä kuutisen tuntia ja varmasti jäi paljon näkemättä. Tämä oli tämmöinen ”kartoitusreissu”, ensi kerralla osaa sitten vähän paremmin suunnitella reissun 🙂

  2. Tää Venetsia on tullut nyt niin monessa vastaan, että sinne tekisi hirmuisesti mieli päästä. Vaikuttaa tosiaankin paikalta, johon pitäisi lähteä vaeltamaan vailla päämäärää, ja nauttia kaikesta mitä eteen tupsahtaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.