Taas on käyty kummallisessa paikassa!
Llívia on tavallinen katalonialainen pikkukaupunki, jonka tekee merkittäväksi se, että se on kokonaan Ranskan ympäröimänä. Se on siis pala Espanjaa keskellä Ranskaa. Tällainen maa-alue ei ole mikään suuri harvinaisuus, esimerkiksi Gibraltar on tällainen enklaavi, samoin Kaliningradin alue Baltian lounaisosassa, mutta ovathan ne mielenkiintoisia alueita kartalla.
Llívian säilymiseen osana Espanjaa vaikutti muotoseikka. Espanjan ja Ranskan välillä oli vallinnut vuosikymmeniä sota, joka päättyi Pyreneiden rauhansopimukseen vuonna 1659. Sopimukseen kuului, että Cerdanyan alue, joka oli ollut vuorotellen Ranskan tai Espanjan vallan alla, ja sen kylät siirtyvät rauhassa Ranskan omistukseen. Llívia oli kuitenkin alueen ainoa kaupunki ja Espanja katsoi, että sopimus koskee kirjaimellisesti vain kyliä. Niinpä Llívia jäi sitten Espanjalle muun ympäröivän alueen siirtyessä Ranskalle.
Vuoteen 1995 saakka, eli siihen kun Espanja ja Ranska ratifioivat Schengenin sopimuksen, Llíviaan pääsi ”Manner-Espanjasta” eristettyä tietä pitkin, eikä Ranskan tullien läpi tarvinut ajaa. Nykyäänhän rajan yli pääsee ilman mitään tarkastuksia.
Llívialla on pitkä historia. Se on vuosisatojen mittaan tunnettu nimillä Kerre, Llibikain, Iulia Lybika, Castrum Libyae, Medinet el Bab, Libia ja nykyiseltä nimeltään Llívia. Asutusta alueella on ollut jo 3800 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja esineistöä on löytynyt mm. neoliittiselta ja pronssiajalta. Monenlaista myllerrystä on siis tämäkin vuorten helmassa uinuva kylä kokenut.
Llívia on ihan soma pikkukaupunki, jossa ei varsinaisesti ole nähtävää, mutta jossa on mukava jaloitella ja kahvitella. Kaupungin laella on kaunis vanha kirkko ja kaupungista löytyy myös apteekkimuseo, Llíviassa nimittäin toimi yksi Euroopan vanhimpia apteekkeja 1400-luvulta vuoteen 1918 asti. Ihmiset puhuvat sekaisin ranskaa, espanjaa ja katalaania, postilaatikot ovat espanjalaisen Correon, kadunnimet lukevat katalaaniksi ja tangoissa liehuvat Katalonian liput.
Ei tänne ihan asiasta tehden kannata Barcelonasta lähteä, mutta mikäli sattuu olemaan tällä suunnalla Pyreneitä, Font-Romeussa tai La Molinassa laskettelemassa tai ylittämässä Espanjan ja Ranskan välistä rajaa Puigcerdan ja Bourg-Madamen kohdalta, niin mikä ettei piipahtaisi Llíviassakin. Voipahan ainakin sanoa käyneensä! Ja mikäli sattuu harrastamaan maabongausta, kuten esimerkiksi Meriharakka-blogi, saa joillakin listoilla Llíviastakin pisteen. Ainakin Most Traveled People -listalta Llivia löytyy, ja nyt minulla on siis yksi piste lisää!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Tätäpä en tiennytkään! 🙂 Näin tuon lipun, ja pakko oli tulla tutkimaan asiaa. Näin eilen yhdellä tytöllä tuosta lipusta tehdyn repun ja asia jäi vähän vaivaaman… nyt sekin selvisi 🙂
Eilen oli Katalonian kansallispäivä ja lippuja näkyi varmasti muuallakin kuin täällä Kataloniassa :). Ja täällä niitä lippuja näkyi PALJON, miljoona ihmistä kaduilla ja silleen!
Kiitos Ansku maabongausharrastuksen edistämisestä tämän pienen jutun verran 🙂
Taidankin tarjota sitä myös Maailmanmatkaajille!
Niin ja tarkennuksena vielä, et Sinä ihan maapistettä tuosta Lliviasta saanut, vain MTP-pisteen, yhden niistä nykyisin kait noin 875:stä, johon tuo lista maailman jakaa.
Damn, enpä tosiaan saanut :D. Piste kuin piste!