Olen ehkä jo ennenkin kertonut, että olen aikamoinen historianörtti. Jaksan kiertää loputtomiin vanhoja raunioita, museoita ja linnoja, ihmetellä kauan sitten kadonneiden kansojen hautoja, luolia ja kummallisia kivikasoja, ja suuri haaveeni on saada joskus metallinpaljastin, jonka kanssa rämpiä pitkin Espanjan ja Ranskan metsiä ja peltoja aarteen toivossa. Ja keskiaikaiset kylät, ne ovat ihan suosikkejani.
Yksi parhaiten entisöityjä ja näin ollen kauneimpia keskiaikaisia kyliä Kataloniassa on Pals, noin kuuden kilometrin päässä sisämaassa Costa Bravan pitkästä rantaviivasta. Palsin ranta, Platja de Pals, on sekin ihan kiva, pitkä ja hiekkainen, rantapäivän arvoinen, mutta kyllä minun mielestäni Palsin vanha, osittain muurein ympäröity kylä on kiinnostavampi.
Kapeita katuja, kaariportteja ja historian siipien havinaa tässä pienessä kylässä riittää. Kaupungista ja sen vanhasta linnoituksesta on mainintoja vuodesta 889 alkaen ja sitäkin aiemmin tällä paikalla on ollut mahdollisesti asutusta. Kiersimme kylää oppaan kanssa, joka samalla näytti vanhojen kuvien avulla, miltä kylä näytti aiemmin, ennen isoa kunnostusta. Kylä otti pahasti osumaa Espanjan sisällissodan aikaan, mutta sodan jäljet on peitetty ja nyt kylä on jokseenkin siinä kunnossa kuin se oli keskiajalla, hienona esimerkkinä alueen historiasta ja eri rakennustyyleistä. Seiniltä löytyy pieniä yksityiskohtia, joista voi päätellä, mitä toimintoja rakennuksissa on aikoinaan ollut, ja vanha sulautuu uuteen lähes huomaamattomasti.
Kiipesimme pyöreään, 25 metriä korkeaan Torre de les Hores -torniin (tunnetaan myös nimellä Torre del Homenaje), jonka huipulla olevat kellot ilmoittavat aikaa lähiseudulle. Tornista on hyvät näkymät kylään, ympäröiville viljelysmaille ja riisipelloille ja jopa merelle saakka. Rannan tuntumassa näkyy Illes Medes -saaret, toisella suunnalla kumpuilevat vuoret. Pienen kukkulan päällä olevasta tornista näkee kauas.
Vaikka Pals onkin entisöity todella huolellisesti, jopa niin tarkasti, että kylä paikoitellen vaikuttaa siistiltä elokuvan lavasteelta, se tuntuu kuitenkin aidolta kylältä ja siellä on vain verrattain vähän turistikrääsää ja hulinaa. Matkailijoita täällä toki käy, mutta ei liiaksi asti. Kylässä on muutama ravintola, mutta enemmän menoa ja meininkiä löytyy rannan tuntumasta, jossa on hotelleja, ravintoloita ja monenlaista lomaan sopivaa harrastusta. Ja hyvä niin, tärkeä osa vanhojen kylien ja kaupunkien charmia on juuri rauhallisuus ja pysähtyneisyys. Tänne ei kuulu railakas lomanvietto eikä villi yöelämä, sitä varten on toiset paikat.
Tämä retki Palsiin oli osa lehdistömatkaa, jolla tutustuimme Costa Bravan ruoka- ja viinikulttuuriin Agència Catalana de Turismen ja Cuina de l’Empordanetin kutsumana. Aiemmin jo kerroinkin, kuinka kävimme tutustumassa paikallisiin tuottajiin, ja tämä Palsin vierailu oli osa paikalliseen kulttuuriin tutustumista. Olen käynyt Palsissa aiemminkin, mutta en koskaan oppaan kanssa, eli paljon uutta opin minäkin tästä jo ennalta tutusta pikkukylästä.
Majoituin Palsissa Hotel Restaurant Sa Puntassa, joka on lähempänä rantaa kuin vanhaakaupunkia. Tämä neljän tähden hotelli oli varsin mukava majapaikka, ja etenkin suolaisella merivedellä täytetty uima-allas oli kuumina kesäiltoina todellinen nautinto. Söimme hotellin ravintolassa ensimmäisenä iltana ja illallinen oli yksi reissun parhaista, todella hyvä. Hotellin ravintola löytyy syystä Michelin -oppaasta. Huoneeni oli mukava, hiljainen ja tilava, buffet-aamiainen hotellin puutarhassa runsas ja gluteenittomia vaihtoehtoja oli paljon tarjolla, palvelu oli ystävällistä… Olen yöpynyt vuosien mittaan useassa eri hotellissa Costa Bravalla ja Sa Punta menee niiden listalle, joihin voisin tulla toistekin, etenkin jos pääsemme joskus miehen kanssa reissuun ilman lapsia!
Katalonia on täynnä toinen toistaan kiinnostavampia keskiaikaisia kyliä, joista esimerkkinä voi mainita vaikkapa Cadaqués, Siurana, Vielha, Tossa de Mar, Rupit, Palafrugell, Besalú, Montblanc, Mura… Näitähän riittää. Muutama kauneimpien kylien listoilta aina löytyvä kylä on minulta vielä käymättä (Empuriabrava ja Miravet tulevat ainakin mieleen), mutta ehtiihän tässä vielä. Eipä minulla ole Kataloniasta mihinkään kiire, täällä riittää vielä moneksi vuodeksi tutkittavaa!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Ensimmäinen reissu Barcelonaan lähestyy ja suunnitteluinnon kohotukseksi lueskelin koko blogin läpi viikonloppuna, todella mielenkiintoista ja käytännöllistä asiaa, kiitos siitä! Majoitumme ensin viikon Calellassa ja mietimme auton vuokrausta, sen jälkeen muutamaksi päiväksi Barcelonaan. Olisiko sinulla tietoa, vieläkö Torresilla on suomenkielinen työntekijä? Matkustan aviomieheni ja omien vanhempieni kanssa, vanhempani eivät puhu englantia, joten kierrokset isossa porukassa ovat aina hieman työläitä tulkata, kun asiaa menee ohikin paljon. Kaikki vinkit mm. kulkemiseen, ruokaan, historiallisiin kyliin, vuokra-autoon liittyen otan todella kiitollisena vastaan. Ihanaa kesää teille!
Moikka! En osaa sanoa, onko Kati vielä Torresilla töissä tai onko hän lomilla, mutta kannattaa kysyä, kun tekee varausta! En saa nyt jostain syystä linkkiä tähän laitettua, mutta kun googlettaa visit Torres Penedes niin pääsee varaussivuille ja siellä näyttäisi olevan kohta myös erikoistoiveille :).