Selatessani vanhoja kuvakansioitani ulkoiselta kovalevyltä vastaan tuli kuvia retkeltä, jonka teimme yhdelle tunnetuimmalle huipulle Kataloniassa muutama vuosi sitten, silloin kun en aktiivisesti jaksanut päivittää blogia. Pedraforca ja sen erikoinen, ainutlaatuinen muoto ja sitä ympäröivän luonnonpuiston upeat maisemat olivat houkutelleet jo pitkään retkelle ja niin sinne oli mentävä, heinäkuussa 2013. Noin kaksi ja puoli tuhatta metriä korkean vuoren valloitus oli helpohko ja se on ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista Kataloniassa tekemistäni vuoriretkistä eli se todellakin ansaitsee oman postauksensa, vaikkakin reippaasti jälkijunassa.

Berguedàn piirikunnassa, Cadí-Moixerón luonnonpuistossa komeileva, helposti tunnistettava Pedraforca on mahdollista valloittaa päivässä ja niin mekin teimme. Me helpotimme ja kevensimme matkan tekoa melkoisesti jättämällä auton parkkipaikalle Gresoletin näköalapaikalle ja siirtymällä Lluis Estasenin majalle edellispäivänä.

Mukavalla majalla oli leppoisa tunnelma. Porukka loikoili pihanurmella, koirat kävivät nuuskimassa uusien tulokkaiden vaellussaappaita ja tunnelmaa väritti hieman seuraavan päivän polkujuoksukisa, johon moni oli osallistumassa. Olimme varanneet majalta iltaruoan ja piknikeväät aamuksi ja vältyimme näin ison tavaramäärän raahaamiselta. Kesäyönä lämpimässä majassa nukkumiseen riitti ohut silkkimakuupussi ja tyynyliina, tyynyt ja paksut täkit majalla on valmiina. Sen lisäksi mukanamme oli vain kevyet pyyhkeet ja vaihtovaatteet, eipä paljon muuta. Itse kävelyn pärjäsimme pienellä repulla ja isompi rinkka jäi päiväksi majalle odottelemaan.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme jo aamuvarhain nousemaan ylös vuorelle. Tarkoitus oli tehdä lenkki  vuoren toisen huipun ympäri eli kulkea kahden huipun, Pollegó Superiorin ja Caldererin välistä, mutta jouduimme muuttamaan polkujuoksutapahtuman vuoksi suunnitelmia. Kiipesimme tuota keskellä olevaa kivikkoa ylös ja jouduimme lopulta palaamaan samaa reittiä myös alas. Kuumana kesäpäivänä oli aika rankkaa olla melkein koko päivä ilman puiden suomaa varjoa, mutta onneksi lähdimme tosiaan heti aamusta liikkeelle ja vältimme nousun polttavan kuuman auringon alla. Ylhäällä huippujen välissä pidimme tauon, katselimme juoksijoita ja söimme eväät.

Maisemat yli luonnonpuiston ovat henkeäsalpaavat kuten Pyreneillä tuppaa olemaan. Cadí-Moixerón luonnonpuisto on tosi nätti. Täällä ollaan jo aika korkeilla vuorilla ja Andorran raja on lähellä. Sielu ja silmä lepää näissä maisemissa.

Tästä retkestä on jo sen verran aikaa, etten ihan tarkkoja yksityiskohtia muista. Sen muistan, että tykkäsin tosi paljon: reitti oli hiukan haastava, mutta täysin minun suorituskykyni rajoissa, reitillä oli selkeä päämäärä ja jotenkin kaikki oli kohdallaan. Edellisiltana vähän sateli vettä, ja ehkä siksi oli niin mukavaa, kun ei ollut liian kuuma ja näkyvyys oli mahtava. Vähän on jäänyt kaihertamaan se, että jouduimme palaamaan takaisin samaa reittiä ja puolet reitistä jäi näkemättä, eli ehkäpä tänne voisi mennä joskus uudestaan (ja silloin pitää muistaa tarkistaa ensin, ettei siellä ole mitään juoksu- tai maastopyörätapahtumia!).

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).