Yksi yö ja kaksi päivää pois kotoa, ja tuntuu kuin olisi ollut pitkäkin loma! Lähdimme lauantaiaamuna hyvin lyhyellä varoitusajalla Cerdanyan laaksoon – hotellinkin varasimme vasta edellisenä iltana – ja syy lähteä tuohon yhteen lähiseudun suosikkikohteeseemme oli vihdoinkin käydä kokeilemassa, millaista on puksutella pienellä keltaisella junalla halki kauniiden maalaismaisemien ja jylhien vuoristokanjoneiden. Le Petit Train Jaune, tuo pieni keltainen juna, oli ihan älyttömän hauska kokemus!

Hyppäsimme junan kyytiin Font Romeusta, jossa on talvisin vilkas hiihtokeskus ja joka on näin kesäisinkin suosittu retkeilykohde. Kokonaisuudessaan reitti kulkee väliä La Tour de Carol – Villefrance-de-Conflent, mutta kyytiin voi nousta miltä tahansa matkan varrella olevilta 22:lta asemalta. Meille Font Romeu oli kätevin lähtöpaikka, sillä Villefranceen tuli näin noin parin tunnin matka yhteen suuntaan eli aika passeli päiväretkelle. Ehdimme hyvin lounastaa Villefrancessa ja tutustua tuohon kauniiseen pikkukaupunkiin, joka löytyy myös UNESCO:n maailmanperintölistalta, ennen kuin palasimme junalla samaa reittiä takaisin Font Romeuhun.

Tämä väli on siinäkin mielessä kiva, että tässä kokee hyvin korkeuseron junaradan korkeimmalla sijaitsevan aseman (Bolquère-Eyne 1593 m) ja matalimmalla sijaitsevan aseman (Villefrance-de-Conflent 427 m) välillä. Ja pienenä knoppitietona: Bolquèren asema on koko Ranskan juna-asemista korkeimmalla sijaitseva ja matkan varrella on myös Ranskan ainoa junille rakennettu riippusilta, Pont Gisclard.

Junalipun voi ostaa pysäkiltä. Lippujen hintoja oli mahdotonta löytää netistä etukäteen, enkä siis osaa nyt linkata hinnastoon. Edestakainen matka maksoi meidän nelihenkiseltä perheeltä 78 euroa eli noin parikymppiä tämä lysti maksoi aikuiselta, lapsista meni luultavasti vähemmän. Aikataulut sentään löytyvät netistä, tästä linkistä.

Le Train Jaune kulkee todella kauniiden maisemien halki. Alkumatka mennään kumpuilevien peltojen keskellä ja täällä voi bongailla lehmiä, hevosia, traktoreita ja pieniä talokeskittymiä, joiden keskellä töröttää kirkontorni. Pian siirrytään kanjoniin, jota reunustaa jyrkät seinämät ja suuret havupuut. Välillä juna kulkee huiman korkeilla silloilla, välillä sukelletaan pilkkopimeisiin tunneleihin. Kurveja ja kaarteita riittää, ja tämän tästä juna viheltää varoituksia muille kulkijoille. Maisema vaihtuu koko ajan, matka menee joutuisasti.

Junassa voi istua joko sisällä vaunuissa tai avovaunussa, kuten me teimme melkein koko matkan. Junan keskinopeus on noin 30 kilometriä, mutta paikoitellen mentiin sellaista vauhtia, että hattu olisi lentänyt päästä, jos sellainen olisi ollut mukana (ja meillä ei ollut, mikä oli virhe. Aurinko porotti päähän niin paljon, että perheen lällärit joutuivat siirtymään sisävaunuihin ja me sinnikkäämmät eli minä ja Pikkusisko suojauduimme auringolta huppareilla ja villatakeilla). Rauhallisesti puksuttelevan junan kyytiin kantautui linnunlaulua ja lennähtipä laukkuni päälle pieni salamatkustajakin, olisikohan nimeltään ruutuperhonen.

Pari tuntia meni nopeasti. Meillä oli mukana vähän eväitä, mutta mitään sen kummempaa viihdykettä ei osattu kaivata, sillä radan varressa näkyvät eläimet, maisemat ja vilkuttelevat ihmiset pitivät mielenkiintoa yllä. Puisilla penkeillä jaksoi hyvin istua sen pari tuntia, minkä matka suuntaansa kesti.

Kauan me ehdimme tätäkin retkeä lykätä seuraavaan kertaan, mutta onneksi nyt saimme aikaiseksi ja hyppäsimme kyytiin. Oli tosi kiva junamatka, iso peukku tälle! Ja Cerdanyan laaksohan on muutenkin aivan upeaa seutua, kuten olen täällä blogissakin jo hehkuttanut. Tänne tullaan vielä monta kertaa uudestaan, ehkä jopa uudelleen pienen keltaisen junan kyytiin!

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).