Eurooppa, Käydyt maat, Saksa

Prinsessa Ruusun linnassa (Neuschwansteinin linna)

Vastapainoksi kaikelle tieteelle ja tekniikalle kävimme ajelemassa Neuschwansteinin linnassa. Pääasiallinen tarkoituksemme oli käydä katsomassa, kuinka lähellä Munchenia vuoret ovat ja miltä näyttää Baijerin vehreällä maaseudulla, mutta minä vaadin, että myös satulinnassa on käytävä, siinä josta Disney on ammentanut inspiraatiota prinsessalinnoihinsa.

Lainatakseni miljoonaa paikalla ollutta jenkkituristia: Ou mai gaad, kuinka paljon siellä oli väkeä! Neuschwansteinin linna on yksi suosituimmista nähtävyyksistä Saksassa, ja se kyllä huomasi. Joka vuosi noin 1,4 miljoonaa ihmistä käy ihailemassa Ludwig II:n 1800-luvun lopulla rakennuttamaa linnaa, kesäisin 6000 ihmistä päivässä ostaa sisäänpääsylipun. Me emme ostaneet, vaan tyydyimme katselemaan linnaa ulkoa päin. Parhaiten linnan näkee Marianbruckelta, linnan lähellä olevalta sillalta. Mikäli linnaan haluaa mennä sisälle, saa lipun oston yhteydessä ajan, jolloin sinne pääsee sisälle. Ihan yksin siellä ei voi hortoilla.

Neuschwansteinin linna

Neuschwansteinin linna

 

Myös maisemat linnan ympärillä sekä alhaalla oleva kylä ovat kauniita, ja aurinkoisella säällä näkymät olisivat varmasti vielä hienommat. Me etelän asukit ihailimme vihreyttä ja rehevyyttä, ilmeisesti täällä sataa ihan riittävästi.

Neuschwansteinin linna

Neuschwansteinin linna

 

Lähellä on myös Ludwigin isän, Maximilian II:n kunnostama Hohenschwangaun linna, kaunis sekin.

Neuschwansteinin linna

Neuschwansteinin linna

 

Kyllä oli paljon katseltavaa näin sateisena päivänäkin, jolloin alhaalla roikkuvat pilvet peittivät suuren osan maisemasta. Linnassa on paljon upeita yksityiskohtia, ja ei käy kieltäminen: kyllä tämä Neuschwansteinin linna on yksi maailman kauneimmista linnoista!

Neuschwansteinin linna

Neuschwansteinin linna

Neuschwansteinin linna

Neuschwansteinin linna

Neuschwansteinin linna

Neuschwansteinin linna

Neuschwansteinin linna

Neuschwansteinin linna

 

Ja kylästä löytyy monenlaista matkamuostomyymälää, kahvilaa ja ravintolaa, museoitakin. Jos ei mene linnan sisälle, niin puoli päivää riittänee, mutta jos ostaa sisäänpääsylipun, niin eiköhän täällä päivän saa kulumaan!

Neuschwansteinin linna

 

Neuschwansteinin linna

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.