Ranska, Ranskan Alpit

Kauniita ranskalaisia kyliä

Minulla on vielä iso pino luonnoksia Chamonix’n reissulta odottamassa julkaisua, ja mikäs tässä on niitä viimeistellessä, lasi Chateauneuf du Papen viiniä käden ulottuvilla ja jazzin soidessa taustalla.

Samana sateisena päivänä, jolloin kävimme alppikasveja täynnä olevassa kasvitieteellisessä puutarhassa, kävimme myös kolmessa kauniissa ranskalaisessa kylässä.  Meillä on tosiaan matkaraamatuksi nimetty opas lähes aina Ranskan reissuilla mukana. ”Villages de Charme en France 2004” on aikoinaan ostettu Provencen lomaa varten, ja jo 11 vuotta sitä on kannettu ristiin rastiin Ranskaa. Läheskään aina ei ole tullut merkittyä ylös päivämäärää, jolloin ko. paikassa ollaan käyty ja esimerkiksi Pohjois-Ranska on täysin vielä tutkimatta, mutta on tuohon kuluneeseen kirjaseen jo aika paljon merkintöjä tullut.

Jokainen tällä kertaa vierailemamme kylä oli jo edellisiltä kerroilta tuttu. Ensimmäisessä kylässä, Taningesissä, lounastimme keskinkertaisessa kuppilassa, El Nationalissa. En usko, että Taningesia löytyy mistään tuoreemmista kauniita kyliä esittelevästä kirjasesta, sillä ainakin näin sateisena päivänä kylä oli varsin mitäänsanomaton. Korkeat vuoret peittyivät pilvien taakse ja kylä oli hyvin autio. Ranska on täynnä toinen toistaan viehättävämpiä kyliä, joten nenännyrpistelylle on varaa.  Kylällä tosin on yksi kukka sellaisessa kylien ja kaupunkien viihtyisyyttä kuvaavassa listauksessa, joten hyvällä säällä tämä melko lähellä Geneveä oleva kylä saattaa olla oikein viehättävä.

Ranskalaisia kyliä

Ranskalaisia kyliä

Ranskalaisia kyliä

Ranskalaisia kyliä

 

Seuraava vierailemamme kylä olikin sitten jo paljon viehättävämpi. Samoensista löytyy edellä mainittu kasvitieteellinen puutarha, ja se on hyvin suosittu lomakohde sekä kesällä että talvella. Kylän liepeiltä löytyy 46 kilometriä murtsikkalatua ja vieressä on Grand Massifin useamman hiihtokeskuksen yhdistetty hiihtoalue, jossa on 265 kilometriä rinteitä. Kesälläkin paikka on mukava, ja esimerkiksi vuonna 2002 näimme patikkaretkellä mm. murmelin. Nätti kylä kaiken kaikkiaan, ja niitä kukkamerkkejäkin löytyy kaksi. Niin, ja kylän keskellä kasvaa kuvassakin näkyvä ikivanha lehmus, joka on istutettu vuonna 1438 eli se on ollut tässä jo keskiajalta asti. Aikamoista historian lehtien havinaa!

Ranskalaisia kyliä

Ranskalaisia kyliä

Ranskalaisia kyliä

 

Sääli, että tässä vaiheessa retkeämme vesisade alkoi yltyä entisestään ja kaikki kuvat ovat harmittavan harmaita ja ankeita…

Kolmas kylä jäi kylmän sateen vuoksi vähälle kiertelylle, vaikka se olisi ehkä eniten näistä kiinnostanut. Sixt Fer à Cheval sijaitsee kauniissa laaksossa ja sieltä löytyy mm. vesiputous Cascade du Rouget. Täällä kävimme patikoimassa syksyisen kuulaana päivänä Isosiskon ollessa kuuden viikon ikäinen, ja harmittaa, että nyt sää oli niin huono, että emme nähneet niitä huikaisevan kauniita vuoria. Täytyy kai tulla uudelleen ja toivoa parempia kelejä!

Ranskalaisia kyliä

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

30 thoughts on “Kauniita ranskalaisia kyliä

    1. Näitähän Ranskassa riittää! Tykkään hirvesäti ranskalaisista pikkukylistä, ja minun silmääni ne viehättävät paljon enemmän kuin vaikkapa espanjalaiset. Harmi vaan, kun sää ei aina satu olemaan kohdillaan 🙂

    1. Näitähän Ranskassa riittää! Tykkään hirvesäti ranskalaisista pikkukylistä, ja minun silmääni ne viehättävät paljon enemmän kuin vaikkapa espanjalaiset. Harmi vaan, kun sää ei aina satu olemaan kohdillaan 🙂

    1. Näitähän Ranskassa riittää! Tykkään hirvesäti ranskalaisista pikkukylistä, ja minun silmääni ne viehättävät paljon enemmän kuin vaikkapa espanjalaiset. Harmi vaan, kun sää ei aina satu olemaan kohdillaan 🙂

    1. Näitähän Ranskassa riittää! Tykkään hirvesäti ranskalaisista pikkukylistä, ja minun silmääni ne viehättävät paljon enemmän kuin vaikkapa espanjalaiset. Harmi vaan, kun sää ei aina satu olemaan kohdillaan 🙂

    1. Hei kiitos, laitetaanpa drafteihin! Minulla on tämän muuton takia tosi monta luonnosta kesken, mutta ehkä saan joskus ne kahlattua läpi 🙂

  1. Ihanan näköistä! Mulla ei oo Ranskaan ollut koskaan sen kummempaa hinkua, mutta maaseutua olisi ihana kiertää ja juuri tuollaisia kyliä! Kyllähän siellä Pariisissakin saisi varmasti ajan kulumaan. 🙂

    1. Ranskahan on ihana, ja Pariisi sitten erikseen :). Pohjois-Ranska on minulle ihan vierasta seutua, mutta jo nämä alueet, joilla olen itse pyörinyt, ovat todella vaihtelevia. Provencessa on ihan eri näköista luonnon ja rakennusten puolesta kuin vaikka Rhone-Alpesissa. Monenlaista maisemaa löytyy!

  2. Ihanan näköistä! Mulla ei oo Ranskaan ollut koskaan sen kummempaa hinkua, mutta maaseutua olisi ihana kiertää ja juuri tuollaisia kyliä! Kyllähän siellä Pariisissakin saisi varmasti ajan kulumaan. 🙂

  3. Ihanan näköistä! Mulla ei oo Ranskaan ollut koskaan sen kummempaa hinkua, mutta maaseutua olisi ihana kiertää ja juuri tuollaisia kyliä! Kyllähän siellä Pariisissakin saisi varmasti ajan kulumaan. 🙂

    1. Ranskahan on ihana, ja Pariisi sitten erikseen :). Pohjois-Ranska on minulle ihan vierasta seutua, mutta jo nämä alueet, joilla olen itse pyörinyt, ovat todella vaihtelevia. Provencessa on ihan eri näköista luonnon ja rakennusten puolesta kuin vaikka Rhone-Alpesissa. Monenlaista maisemaa löytyy!

  4. Ihanan näköistä! Mulla ei oo Ranskaan ollut koskaan sen kummempaa hinkua, mutta maaseutua olisi ihana kiertää ja juuri tuollaisia kyliä! Kyllähän siellä Pariisissakin saisi varmasti ajan kulumaan. 🙂

  5. Nämä kylät ovat kyllä erityisen söpöjä. Tuntuu että palaisi ajassa taaksepäin, kun katselee vanhaa rapistunutta kivipintaa ja kapeita kujia, joissa saa aina olla tarkkana autoillessa. Eipä niitä autoille aikoinaan suunniteltukaan ja tunnelma on pysynyt lähes samana. Värikkäät puiset ikkunaluukut antavat vielä sen viimeisen silauksen. Tykkään! 🙂

  6. Nämä kylät ovat kyllä erityisen söpöjä. Tuntuu että palaisi ajassa taaksepäin, kun katselee vanhaa rapistunutta kivipintaa ja kapeita kujia, joissa saa aina olla tarkkana autoillessa. Eipä niitä autoille aikoinaan suunniteltukaan ja tunnelma on pysynyt lähes samana. Värikkäät puiset ikkunaluukut antavat vielä sen viimeisen silauksen. Tykkään! 🙂

  7. Nämä kylät ovat kyllä erityisen söpöjä. Tuntuu että palaisi ajassa taaksepäin, kun katselee vanhaa rapistunutta kivipintaa ja kapeita kujia, joissa saa aina olla tarkkana autoillessa. Eipä niitä autoille aikoinaan suunniteltukaan ja tunnelma on pysynyt lähes samana. Värikkäät puiset ikkunaluukut antavat vielä sen viimeisen silauksen. Tykkään! 🙂

  8. Hei kiitos, laitetaanpa drafteihin! Minulla on tämän muuton takia tosi monta luonnosta kesken, mutta ehkä saan joskus ne kahlattua läpi 🙂

  9. Hei kiitos, laitetaanpa drafteihin! Minulla on tämän muuton takia tosi monta luonnosta kesken, mutta ehkä saan joskus ne kahlattua läpi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.