Ranskalaisissa pikkukaupungeissa on jotain outoa lumoa, jota ei tunnu löytyvän espanjalaisista vastaavista eikä myöskään pienellä otannalla Italiasta. Onko se sitten vanhan rakennuskannan kunnioitus, runsaat kukkaistutukset, pienet putiikit vai mikä, mutta yleisesti ottaen Ranskasta löytyy todella kauniita pieniä kaupunkeja.
Bagnères de Bigorre on yksi näistä hurmaavista kaupungeista. Kävimme siellä Ranskan lomallamme kahteen otteeseen, harmaan sateisena markkinapäivänä ja aurinkoisena sunnuntaina, ja molemmilla kerroilla huokailin ihastuksesta. Sateella kiersimme kauppahallia ja istuimme kahvilassa, aurinkoisena päivänä kiertelin yksin kaupungilla kameran kanssa muun perheen lilluessa kylpylässä.
Bagnères de Bigorre on kylpyläkaupunki kuten nimestäkin voi päätellä. Jo muinaiset roomalaiset rakensivat tänne kylpylöitä kuumien lähteiden ympärille ja edelleen kaupungista löytyy useampi kylpylä. Lähteitä on peräti 38. Perhe kävi kasinon yhteydessä olevassa Aquensis-kylpylässä, jossa he ovat käyneet jo aiemmalla reissulla tänne Hautes Pyrénéesille. Minä jätin väliin, koska aikamme Ranskassa oli rajallinen ja halusin kunnolla kierrellä kaupungilla.
Ja mukavasti täällä näkemistä olikin. Meneillään oli mm. petanque-turnaus, jota katselin hetken sekä paikallisten taiteilijoiden myyntinäyttely. Kävin parissa puistossa ja ihan vaan ihailin kauniita pastellinsävyisiä rakennuksia.
Alla olevassa kuvassa on Tour de Jacobins, joka myös Tour de l’Horlogena eli kellotornina tunnetaan…
… Ja tässä on kaupungintalo.
L’Église Saint Vincent sai nimensä vuonna 1252, mutta siitä on mainintoja jo ajalta ennen sitä. Historian siipien havinaa.
Kaupat olivat sunnuntaista johtuen kiinni ja ihmisiä vähän liikkeellä, ja nekin vähän ihmiset olivat joko katsomassa petankkia tai istuivat terasseilla. Kaupungilla oli todella raukea tunnelma.
Asukkaita Bagnères de Bigorressa on noin 8300, eli melko pienestä kaupungista on kyse. Ympärillä on peltoja, kukkuloita eikä korkeille Pyreneiden huipuillekaan pitkä matka ole.
Ihastuin todella sekä Bagnères de Bigorreen kuin myös koko seutuun. Uskomattoman kauniita maalaismaisemia joka puolella, taustalla jylhät vuoret ja Pic du Midi. Menisin mielelläni toistekin, pidemmäksi aikaa!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Siis olen ihan hullantunut nyt tähän blogiisi. 🙂 Ihania juttuja & kuvia. Ranska, Espanja & Italia kuuluu myös omiin suosikkeihini. Mainitsit yhdessä jutussa ”matkaraamattunne” Ranskan kauneimmat kylät kirjan. Saako sitä mistä ja onko millä kielellä? Nyt pakko mennä Amazoniin penkomaan 😉
Voi kiitos Niina!! Meidän kirja on nimeltään Villages de Charme en France, vuosimallia 2004. Sitä ainakin aikoinaan päivitettiin vuosittain, en tiedä vieläkö sitä julkaistaan. Ja on siis ranskaksi.
No öy nöy. Aika monta kieltä taipuu, mutta ranska ei 😉
En ole ennen kommentoinut blogeja Rantapallossa. En saanut mitään ilmoitusta, että olit myös kommentoinut tänne. Tuleeko yleensä vai enkö nyt vaan osaa käyttää tätä??
Hmm, itse asiassa en tiedä… Ehkä siitä ei sitten tule ilmoitusta, pitääpä vähän tutkia! Kiitos kun ilmoitit 🙂