Jokohan se olisi aika laittaa viime kesän lomareissu pakettiin? Viimeinen stoppimme Itä-Euroopan kiertueellamme ennen paluuta Barcelonaan oli Krakovassa. Yövyimme siellä mukavassa hotellissa (Hotel Ostoya Palace) pari yötä, ja viimeisen illan vietimme Sampan ex-kollegan kotona hieman keskustan ulkopuolella. Lapset polskuttivat kolme tuntia uima-altaassa ja saimme jälleen oikeaa puolalaista kotiruokaa.
Krakova on kaunis kaupunki, eihän siitä pääse mihinkään. Kiertelimme kävellen ympäriinsä, ilman mitään erikoisempaa suunnittelua. Aurinkokin paistoi, ja sitä kyllä arvosti usean sateisen päivän jälkeen. Ainoa juttu, minkä minä halusin ehdottomasti nähdä, oli näyttely Stanley Kubrickin elämäntyöstä, muuten reissaaminen jo vähän painoi, ja koko porukkaa kiinnosti eniten puistoissa ja kahviloissa istuskelu ja ihan vaan fiilistely.
Alla muutama kuva satunnaisessa järjestyksessä kesäisestä Krakovasta. Tuntuu, että reissusta on jo iäisyys, en enää edes oikein muista, että mitä siellä teimme! Tykkäsin kovasti kaupungista, ja se jäi mieleen siistinä ja rauhallisena. Kaunis Krakova oli täydellinen päätös meidän autoajelullemme ympäri itäisempää Eurooppaa!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Oi, ihana Krakova! Kauniita kuvia, jälleen kerran!
Käytiin lukiossa ”luokkaretkellä” Krakovassa. Linja-autolla. Olihan reissu! Tekisi mieli käydä uudestaan, koska nyt saattaisi katsella esimerkiksi Auschwitzia ja Birkenauta vähän eri tavalla kuin 17-kesäisenä, vaikka kyllä ne pysäyttivät silloinkin. Itse Krakovasta on jäänyt päällimmäisenä mieleen vanha kaupunki, jonka muurien toisella puolella asusteltiin, ja se, ettei baareissa kysytty henkkareita. 😉