Katalonia

Rento viikonloppu Tossa de Marissa

Yhteen viikonloppuun mahtui paljon: kylmä ja sateinen lauantai ja heti sen perään liki helteinen sunnuntai. Paljon naurua, myöhäiset illat ja laiskat aamut. Kolmen keittiön parhaita paloja: paellaa, perinteistä suomalaista lohikeittoa ja aitoa italialaista tiramisua. Synttäriskumppaa ja ruoan päätteeksi Finlandia-vodkaa. Iltakävely Välimeren rannalla ja talviturkin heittäminen uima-altaassa. Täydellisen rento viikonloppu hyvässä seurassa.

Rento viikonloppuViikonloppuViikonloppu

 

Olimme viime viikonlopun kaveriporukalla Tossa de Marissa, yhden kaveriperheen kakkosasunnolla. Viikonlopun teemana oli ensi kesän Suomenreissun suunnittelu (ja siksi siis lohisoppa ja vodka) ja meillä alkaa nyt olla aika kivasti kaikki paketissa. Kaikki majoitukset ja liikkumiset on varattu, ja enää pitäisi keksiä tekemistä Helsinkiin, jos sadesäät yllättävät. Aurinkoisella kelillä ohjelmaa olisi niin paljon, ettei päivät riitä, mutta kieltämättä minua hieman jänskättää, että mitä jos onkin ihan kauhean kylmä elokuu… Haluaisin, että nämä Välimeren ihmiset näkisivät Suomen kauneimmillaan, ei ikuisen talven maana.

Ehdimme kaiken suunnittelun lomassa myös pelaamaan tennistä ja loikoilemaan uima-altaalla, grillailemaan ja ihan vaan rentoutumaan. Lapset nauttivat, kun saivat olla vuorokaudet ympäri kavereiden kanssa ja saimme heiltä jopa riistettyä hetkeksi kännykät ja muut laitteet pois, harvinaista. Kävin tekemässä pienen kävelyretken metsässä ihan yksin ja se oli ihanaa sekin.

Viikonloppu

 

Lauantai-iltana kävimme lennättämässä leijaa Tossa de Marin rannalla. Tossa on yksi minun suosikkipaikkojani Costa Bravalla, etenkin näin sesongin ulkopuolella, kun rannalla ja vanhassakaupungissa on tilaa kävellä ja katsella rauhassa kaikkia yksityiskohtia. Kesäisin ranta ja kapeat kadut ovat täynnä turisteja, mutta näin hiljaiseen aikaan voi löytää vanhan rantakaupungin aitoa tunnelmaa. Kaupunki on jotenkin sympaattisempi. Isot aallot löivät rantaan ja päivänsankarin lahjaksi saama iso leija lensi tuulessa hienosti.

Tossa de MarTossa de MarVeneCosta Brava

 

Tossa de Marissa oli tänä viikonloppuna ”intiaanijuhlat”, Tossa Indiana. Aikoinaan Kataloniasta lähti paljon rohkeita seikkailijoita Amerikkaan paremman elämän toivossa ja moni heistä palasi takaisin upporikkaana tai ainakin entistä varakkaampana. He rakensivat palattuaan upeita taloja pitkin rannikkoa, ja useissa kaupungeissa (mm. Tossa de Mar, Sitges, Blanes, Begur, Palafrugell ja monia muita) näihin taloihin voi tutustua omaan tahtiin kävelykierroksella. Tossasta lähti 1800-luvulla porukkaa pääasiassa Kuubaan ja Puerto Ricoon ja sieltä he tosiaan palasivat sitten omaisuuksiensa kanssa takaisin synnyinseuduilleen, ja tätä nyt sitten tänä viikonloppuna juhlistettiin, hienoilla vaatteilla, tanssilla ja hyvällä ruoalla (me söimme vain jätskit ja tanssitkin jätimme väliin).

ViikonloppuViikonloppu

 

Ilman tanssejakin meillä oli kyllä oikein onnistunut viikonloppu. Kuten aiemmassa postauksessani manasin, on täällä meillä päin ollut ihan älyttömän surkea kevät noin niin kuin säiden puolesta, mutta ehkä se nyt viikonlopun aikana muuttui vihdoin keväisemmäksi. Ainakin tänään on ollut ihana päivä ja pääsin ensimmäistä kertaa käymään kaupungilla paljain säärin. Ihan kohta alkaa kesä, ihanaa!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

2 thoughts on “Rento viikonloppu Tossa de Marissa

  1. Moi Ansku!

    Lennämme mieheni kanssa toista kertaa Barcelonaan syyskuussa ja haluaisimme tehdä päiväretken Costa Bravalle. Mitä paikkaa/rantaa suosittelisit siellä erityisesti kun aikaa on rajallisesti? Auto ja polkupyörät ovat käytettävissä.

    Päiväretkikohteita on tarjolla ihan liikaa :). Mitä suosittelisit ykköskohteiksi kun retkeilyyn on käytettävissä kolmisen päivää?

    1. Hei, ja pahoitteluni, kun vastaus viivästyi! Olin viikon tien päällä, käytännössä ilman läppäriä :). Hmm, Costa Bravalla on niin paljon kaikenlaista… Kivoja paikkoja on rannalla mm. Tossa de Mar, Cadaques, Empuriabrava, Calella de Palafrugell… Ja sisämaassa mm. Besalú. Vuorille pääsee näppärästi Vall de Nuriassa. Heh, vähän vaikea antaa näin äkkiseltään vinkkejä :D. Löytyisikö Katalonia-arkistostani jotain: https://www.anskubcn.com/category/maat/eurooppa/espanja/katalonia/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.