Islanti, Outdoors, Yleinen

Revontulet Islannin yllä (matkapäiväkirja, Islanti 2017)

Oikein hyvää huomenta! Täällä ollaan kirjaimellisesti väsyneitä, mutta onnellisia: viime yönä täyttyi yksi suurimmista haaveista ja tapahtui paras asia, mitä tälle reissulle osasin haaveilla. Näimme mielettömät revontulet!

Olemme koko reissun ajan seuranneet revontuliennusteita ja viime yön ennuste näytti hyvältä. Mahdollisuus revontulien näkemiselle oli 6/9 eli hyvin korkea ja taivas oli pilvetön. Ajatus oli ottaa alkuillasta pienet torkut ja mennä puolenyön jälkeen katselemaan, miltä öisellä taivaalla näyttää. Naapurimme soitti kuitenkin jo ennen yhdeksää, että nyt äkkiä pihalle, taivas on tulessa! Toppahousut jalkaan, pipot päähän ja pihalle! Näkymä takapihalta, omakotitalojen keskeltä oli huimaavaa: koko taivas leiskui vihreänä, muuttaen koko ajan muotoaan. Lapset eivät olleet ikinä ennen nähneet revontulia ja minäkin viimeksi lapsena Lapissa. Hypimme ilosta!

Revontulet

Revontulet

 

Kaupungista kajastava valosaaste häiritsi täydellistä silmäkarkista nautiskelua ja niin laitoimme lapset nukkumaan ja lähdimme Sampan kanssa autolla hieman kaupungin ulkopuolelle, kameralla ja kolmijalalla varustautuneina. Piti ajaa vain varttitunti, kun olimme jo asutuksen ulkopuolella, pimeiden lumikinosten keskellä. Samppa viritteli jalustaa ja kameraa, minä ihastelin niskat kenossa taivasta. Kaikki kreditit näistä kuvista menevätkin Sampalle, minun tehtäväni oli olla lähinnä seuraneitinä.

Tähtinen taivas oli valtava ja vihreänä hehkuvat revontulet peittivät koko taivaankannen. Pakkanen puri poskia ja varpaita, oli ihan hiljaista. En voi kuvitella parempaa valoshowta.

Revontulet

Revontulet

 

Olemme saaneet ystävällisiltä ihmisiltä tässä reissun aikana muutamia vinkkejä revontulien ihasteluun ja haluan jakaa ne kanssanne. Ensinnäkin kannattaa seurata tuota ylempänä linkkaamaani Islannin säätiedotuksen revontuliennustetta. Ennuste muuttuu koko ajan, ja mekin tarkistimme sen joka päivä pariinkin kertaan. Asteikko on 1-9, eli mitä isompi numero, sitä suurempi todennäköisyys on revontulille, ja kartasta näkee tarkasti pilvien sijainnin koko Islannin alueella.

Toinen vinkki on ihan itsestäänselvä: mene paikkaan, jossa ei ole kaupungin ja katujen aiheuttamaa valoa ja jossa on avaraa. Islannissa se on todella helppoa, jos vain on auto alla, mutta kävellenkin se onnistuu tai vaikka taksilla. Täällä on myös paljon mahdollisuuksia osallistua revontulisafareille, ja kolmas vinkki liittyykin niihin. Jos et tiedä minne mennä katsomaan revontulia, seuraa autollasi näitä safaribusseja. Niiden kuskit tietävät ihan varmasti parhaimmat spotit, tosin en tiedä, mitä ne tykkäävät perässään ajavista revontuli-intoilijoista.

Meillä oli mukana tietysti jalusta, uskollinen Nikonin järkkäri ja valovoimainen laajakulmalinssi, ja ilman niitä kuvien otto olisi ollut hankalaa, ellei mahdotonta. Yritin ottaa videota Instagramiin ja muutamia kuvia iPhonellani, mutta niistä ei tullut mitään. Mikäli kuvia siis haluaa ottaa, kannattaa panostaa välineisiin, mutta voihan luontoäidin järjestämästä ilotulituksesta nauttia ilman kameraakin. Ai niin, ja ehdottomasti lämmintä vaatetta päälle, paljon!

Tällä reissulla emme valitettavasti näe valaita, mikä oli toinen suuri tavoite tälle lomalle, mutta se ei enää haittaa ollenkaan. Tämä upea pakkasyö kruunasi meidän pienen arktisen seikkailulomamme täydellisesti!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.