Kalifornia, USA

San Francisco – Mitä me siellä ehdimme näkemään

Apua miten kiireinen syyskuu aina on! Jokainen syyskuun päivä on ollut täynnä ihme silppua: vuosittaisia lääkärikäyntejä, lasten harrastusten järjestelyä, koulutarvikkeiden hankintaa, byrokratian kiemuroita (ja telkkarissa alkoi ihan liian monta sarjaa seurattavaksi, olen jäänyt jopa Suomen Big Brotheriin koukkuun…). Pieni blogiparkani on jäänyt aivan jalkoihin tässä tohinassa! Hiljalleen kuitenkin yritän purkaa Kalifornian reissuamme ja muitakin juttuja tänne blogiini, vaikka kynnys palata kuvien pariin onkin korkea, sillä haluaisin jo takaisin!

Kalifornian reissumme ekan pätkän majoituimme tosiaan San Franciscon alueella, Pacificassa vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungista. Itse San Francisco ei ehtinyt tulla niin hirveän tutuksi, sillä vietimme siellä aikaa vain parina päivänä, mutta ihan hyvän ja kohtuullisen kattavan käsityksen saimme kaupungista, kun ajelimme sitä edes takaisin ja kävimme katsomassa ainakin ne pakolliset nähtävyydet. San Francisco oli ihanan oloinen kaupunki kaikin puolin!

San Francisco

49 Mile Scenic Route – Maisemareitti halki San Franciscon

Yksi kiva tapa nähdä San Franciscon parhaimpia puolia on ajella Scenic 49 Mile Route. Huomasimme sattumalta jossain ilmaiseksi saadussa kartassa tämän mukavan näköisen, hyvin merkityn reitin, joka kiertää käytännössä koko San Franciscon läpi ja on suunniteltu jo niinkin kauan sitten kuin vuonna 1939 näyttämään kaupungin parhaat palat matkailijoille. Kartan ja tien varrella olevien merkkien avulla ajelimme melkein koko vajaan 80 kilometriä pitkän reitin. Emme juurikaan pysähdelleet matkan varrella, vaikka kiinnostavia paikkoja olisi ollutkin.

Reitin varrella ja auton ikkunasta näimme vaikka mitä: biisoneita ja huolella hoidettuja puistonäkymiä Golden Gate Parkissa, kiinnostavan näköisiä kaupunginosia, merimaisemia, koko San Francisco jalkojemme juuressa Twin Peaks -kukkuloilta… Iso suositus, jos on auto alla, halua ajella ruuhkissakin ja kiinnostusta nähdä kattavasti San Franciscoa!

San Francisco
San Francisco
San Francisco

Lands End ja näkymät Golden Gate Bridgelle

Tällaisia mukavuudenhaluisia eräjormia kun olemme, halusimme myös vähän retkeillä ja jaloitella puiden siimeksessä, ja siihen oli hyvä paikka metsäinen ulkoilupaikka Lands End. Jätimme auton parkkipaikalle ja kävelimme rantaa seurailevaa leveää ja helppokulkuista polkua sypressien tuoksuessa ympärillä. Täältä näimme sen ainoan kerran Golden Gate -sillan kunnolla ja kokonaan, kun pienen hetken ajan sumupilvet eivät kietoneet sitä kätköihinsä. Yritimme myös bongailla rantakallioihin haaksirikkoutuneita laivoja – olen kirjoittanut muistiinpanoihini, että niitä olisi yli 300 tällä alueella ja muutama niistä näkyy laskuveden aikaan -, mutta vesi oli korkealla emmekä nähneet niitä.

Golden Gate

San Franciscon pakolliset: Fishermans Wharf sekä Pier 39

Tietysti yksi ihan pakollinen tutustumiskohde oli Fishermans Wharfin satama-alue sekä etenkin Pier 39, laituri, jolla äänekkäät ja hassut merileijonat loikoilevat. Näitä möllyköitä katselimme pitkän aikaa tietämättä, että kuukauden mittaisen reissumme aikana tulemme näkemään niitä todella paljon mitä yllättävimmissä paikoissa. Täällä teinit olisivat saaneet helposti kulumaan kaikki rahansa matkamuistoihin, krääsään ja jätskitötteröihin, ja muutama t-paita taisi lähteäkin mukaan. Musiikkia, hulinaa, värejä, ihmisiä – aivan kiva turistirysä!

San Francisco
San Francisco
Pier 39
San Francisco
Pier 39
San Francisco

Ja mitäs vielä… Ajoimme ruosteenpunaisen Golden Gate Bridgen yli sumuisena päivänä, jolloin näkyvyys oli liki nolla, ja kävimme katsomassa, miltä näyttää jyrkkä, mutkitteleva ja täynnä turisteja oleva Lombard Street. Näin kuuluisia kaapeliraitiovaunuja, joiden kyytiin en kuitenkaan päässyt (olen maailman huonoin ja kärsimättömin jonottaja) ja värikkäitä, kauniita viktoriaanisia puutaloja. Näimme San Francisco Giants -faneja sopiviin baseball-asuihin pukeutuneina vaeltamassa illan matsiin sekä myös entisiä ja nykyisiä hippejä kulkemassa minne lie. Alcatrazin vankilasaaresta teinkin jo oman postauksen, Alcatraz – Vankilasaari San Franciscon edustalla.

Yleisfiiliksen ehdin siis saamaan San Franciscosta ja se oli ehdottoman positiivinen. Tykkäsin kaupungista todella paljon ja vähän jäi kaihertamaan se, että meillä ei ollut enempää aikaa (eikä teineillä jaloissa virtaa) tutustua kaupunkiin. Olisin mielelläni syönyt jossain hyvässä ravintolassa, katsellut ajan kanssa ihmisvilinää, tutustunut paremmin kulttuuritarjontaan ja ihan vaan kävellyt pitkin mäkisiä katuja ylös alas. Aika oli kuitenkin tällä kertaa rajallinen eli kaikki tuo jää ensi kertaan, joka toivottavasti tulee joskus!

Lombard Street
San Francisco
San Francisco
Golden Gate Bridge

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.