Katalonia, Outdoors, Retkeily

Seitsemän vesiputousta (7 Gorgs)

Kotona Barcelonassa ei ehditty monta tuntia olla, kun aloimme jo kaivella karttoja esille ja suunnitella retkeä viikonlopulle. Sääennuste lupasi viikonlopulle epävakaista, joten mitään isoa haikkia ei voinut kuvitellakaan, mutta oli sitä 15 kilometrin metsäretkessäkin ihan tarpeeksi haastetta, etenkin, kun Suomen herkut ovat edelleen vyötäröllä.

Kahden tunnin ajomatkan säteellä on niin paljon retkeilymahdollisuuksia, että moni kivaksi kehuttu paikka yksinkertaisesti unohtuu ja jää tsekkaamatta. Olimme esimerkiksi kuulleet jo vuosia sitten reitistä, 7 Gorgs, joka kulkee seitsemän vesiputouksen kautta, mutta muistimme sen vasta, kun luimme artikkelin uusimmasta Metropolitan-lehdestä. Ohjeistus ei lyhyessä artikkelissa kovin kaksinen ollut, mutta onhan meillä noita karttoja eli sinne lähdimme!

hevonen

 

Reitti kulkee lähellä Ripollia, alkaen Campdevànolin kylän lähellä olevan leirintäalueen (Camping Pirinenc) liepeiltä, noin sadan kilometrin päässä Barcelonasta. Koska me taktikoimme helteen kanssa ja päätimme välttää päivän kuumimman hetken, olimme paikalla vasta kahden aikaan iltapäivällä emmekä saaneet autoa enää mahtumaan virallisille, maksullisille (10e) parkkipaikoille vaan jouduimme jättämään auton parkkiin Campdevànolin kylään. Kävelyä kertyi näin reilusti enemmän, mutta olihan meillä aikaa ja terveet jalat, ja säästyipä kymmenen euroa.

Reitti kulkee pitkin leveähköä polkua ja on melko hyvin opastettu valko-keltaisin merkein. Kartta kannattaa olla mukana, niitä sai ainakin tänä sunnuntaina reitin alussa olevalta piknik-alueelta. Reitille on muutama eripituinen vaihtoehto, jotka oli karttaankin merkitty, ja me teimme reitin, jonka aika-arvio oli kolme ja puoli tuntia. Kävelimme reipasta tahtia, mutta pysähtelimme, joten aikaa meni paljon enemmän.

7 Gorgs7 Gorgs7 Gorgs

 

Reitin varrelta löytyy seitsemän erikokoista ja -näköistä vesiputousta. Mitään jättimäisiä ne eivät ole, mutta ihan nättejä ja osa melko korkeitakin.

7 Gorgs

 

Yksin ei todellakaan tarvinut olla eikä luonnon hiljaisuudesta nauttia. Täällä käy paljon väkeä uimassa kylmässä joessa, ja espanjalaiset ovat tunnetusti äänekkäitä. Jestas sitä huudon, mekastuksen ja älämölön määrää! Alue on osittain lampaiden laidunaluetta ja opasteissa pyydettiin olemaan hiljaa, mutta mahdotonta se tuntui olevan.

7 Gorgs

 

Meillä ei ollut uimapukuja mukana, jotta olisimme voineet pulahtaa viileään jokeen, mutta räiskyttelimme vettä naamalle ja uitimme sormia. Metsässä ei ollut niin kuuma kuin Barcelonassa ja sää oli oikein mainio retkeilyyn.

7 Gorgs

 

Uimareita kyllä riitti! Hurjimmat tekivät loikkia korkeilta kallioilta ja koirat nauttivat vedessäolosta. Porukkaa oli tullut paikalle kunnon piknik-varusteiden kanssa, mukana oli eväät, pyyhkeet, kitarat ja radiot.

7 Gorgs7 Gorgs7 Gorgsvesiputous

 

Loppukesän merkkejä oli jo jonkin verran. Karhunvatukat olivat melkein kypsiä ja muitakin marjoja näkyi.

karhunvatukka7 Gorgs

 

Kaunista seutua oli tämäkin. Olin todella kaivannut vuorille pääsyä ja nyt on pahimmat himot taltutettu ja jaksaa odotella taas hetkisen! Ajattelimme parin viikon päästä tehdä jonkun pidemmän vaelluksen, mutta en tiedä onnistuuko se, sillä reissua ja hommaa pukkaa joka suunnalta.

7 Gorgs

 

Ai niin, reitin loppupäässä on seikkailupuisto ja sen baarissa nappasimme vielä kylmät juomat. Seikkailupuistokin vaikutti mukavalta, siellä on esimerkiksi 85 metrinen vaijeriliuku!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.