Lontoon reissumme ainoa kohde, johon olimme jo kotona päättäneet menevämme ja sinne etukäteen ostaneet liput, oli The Shard, Lontoon ja koko Euroopan (jos Venäjää ei lasketa mukaan) korkein rakennus, jossa pääsee katselemaan kaupunkia 244 metrin korkeuteen. Olin aiemmin käynyt jo London Eye -maailmanpyörässä ja Sky Gardenissa (joka on kyllä ilmaiseksi kohteeksi aivan huikea, suosittelen!), joten pitihän se nyt testata tämäkin Lontoon näköalapaikka, The View from The Shard.
Reissukumppanini eli Isosisko oli etenkin innoissaan The Shardiin pääsystä, sillä pilvenpiirtäjällä on jonkinlainen rooli Dr. Who -sarjassa, hän rakastaa modernia arkkitehtuuria ja haluaa isona ehkä arkkitehdiksi, ja onhan korkeissa rakennuksissa aina oma jännityksensä. Esimerkiksi taannoinen vierailumme New Yorkin Top of The Rockiin on edelleen lasten mielissä hyvin elävästi, ja samanlaista elämystä Isosisko taisi odottaa nytkin. Ja sellaisen hän sai, tosin ihan niin paljon ei tainnut tällä kerralla jännittää nousu ylös pilvenpiirtäjän huipulle.
Olimme ostaneet liput jo hyvissä ajoin The Shardin nettisivuilta. Ajankohdaksi valitsimme auringonlaskun, ja se oli nappivalinta. Kaupunki näytti kauniilta hämärtyvässä helmikuun illassa. Ilta-aurinko kimalsi toimistorakennusten ikkunoissa ja asuntoihin alkoi pikkuhiljaa syttyä valot ihmisten palatessa koteihinsa. Autoletkat muuttuivat samaa tahtia punertuvan taivaan kanssa punaiseksi valojoeksi. Meillä ei ollut auringonlaskun jälkeen kiire enää mihinkään muualle kuin hotellin pehmeään sänkyyn.
Varasin liput ihan tarkoituksella ensimmäiselle kokonaiselle päivällemme Lontoossa. Jos sää olisi ollut huono eikä ylhäältä olisi nähnyt mitään, olisi samalla lipulla päässyt vielä toisenkin kerran torniin. Nyt ei tarvinnut tehdä toista yritystä, sillä meille sattui hieno keli ja näkyvyys ei olisi parempi voinut olla.
Maisemia ihaillaan joko 69. kerroksen sisätiloista tai 72. kerroksen terassilta, jossa meitä paleli, mutta jossa silti viihdyimme pitkään Lontoota katsellen. Tosiaan, tornissa saa olla niin pitkään kuin huvittaa, ylhäälläoloaikaa ei ole rajattu ja se on hyvä. Ihmisiä oli arki-iltapäivänäkin paljon, emmekä halunneet väkisin tunkea parhaimmille paikoille ottamaan kuvia. Kiertelimme rakennusta rauhassa – täältä näkee todellakin ihan joka suuntaan – ja odottelimme, koska pääsemme sopivasti ikkunan vierelle bongailemaan maamerkkejä ja ottamaan kuvia.
Ylhäällä on Moët & Chandonin shampanjabaari, josta voi jo lipunostovaiheessa varata lasillisen kuohuvaa hiukan halvempaan hintaan, ja toinen baari, ja 68. kerroksessa on pieni myymälä (alhaalta uloskäynnin yhteydestä löytyy isompi matkamuistomyymälä). Nyt olisi ollut myös mahdollisuus kokeilla virtuaalitodellisuuslaseja, mutta jonoa oli liian paljon meidän makuumme. Muistoksi olisi voinut ostaa valokuvan itsestään, mutta meille riittää nyt nämä itse otetut valokuvat. Ja hei, kun nouset The Shardin huipulle, älä unohda käydä vessassa, maisemat ovat sieltäkin aika hienot!
Yläilmoista todella näkee, kuinka valtava ja laajalle levinnyt kaupunki Lontoo on, ja suosittelen kaikille johonkin näköalapaikkaan nousua. The Shard on elämyksenä hieno ja ainutlaatuinen, mutta myös melkoisen kallis, ja täytyy sanoa, että ilmainen Sky Garden ajaa melkein saman asian. Sieltä myös näkee The Shardin koko komeudessaan. Olen hyvin tyytyväinen, että kävimme nyt The Shardissa, etenkin kun saimme upean auringonlaskun ihailtavaksemme, mutta yksi kerta riittää, sillä Lontoossa on niin paljon muuta, mihin rahani mieluummin laitan. Kannatti kuitenkin käydä, eikä mennyt rahat hukkaan!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Hyvä kyllä että lontoossakin on kunnon korkea näköalapaikka. Vessat on aina parhaita noissa näköalapaikoissa! Oliko hinta kohtuullinen?
Heh, mikä on kohtuullinen hinta :D. Kallis paikka tuo The Shard on, nyt helmikuussa pääsymaksu aikuiselta oli kolmisenkymmentä puntaa. Kannatti käydä, mutta yksi kerta riittänee!
Oonkin sopivasti haaveillut Lontoosta siitä lähtien, kun tajusin Lontoon matkasta kuluneen jo 7 vuotta! Tämä the Shard on ehdottomasti laitettava listalle. En oo tuosta edes aikaisemmin kuullut, joten kiitos tästä! Joka reissulla on vaan ihan pakko päästä näkemään paikka yläilmoista. Saa nähdä milloin Lontoo soittelee.
Toivottavasti pian 🙂
Yritin viime reissulla (viime vuoden helmikuussa) päästä tuonne, mutta toki se auringonlaskuslotti oli loppuun varattu reissuni ainoana aurinkoisena päivänä. Mutta joskus vielä! Seuraava tsäänssi on huhtikuussa, mutta jotenkin kuumottaisi varata tuota kovin paljon etukäteen, kun Lontoossa ei kyllä koskaan tiedä, onko sää mistään kotoisin ja itselläni ei ole aikaa ottaa uusintakierrosta. Mutta huikealta tämä kaupunki kyllä näyttää yläilmoista – siitä ei pääse mihinkään. Ja Sky Gardenkin oli hyvä kokemus <3.
Minuakin jänskätti vähän varata tuo The Shard etukäteen juurikin sään takia, mutta kerrankin kävi tuuri! Olisi kyllä keljuttanut, jos tuolta ei olisi nähnyt mitään.
Thanks so much for the post.Really thank you! Keep writing.
On noi kyllä huikeat maisemat! Tuo auringonlasku on kyllä hyvä vinkki, täytyy pitää mielessä. Vessoista tulee Helsingin Torni mieleen:) Kohta menossa saarelle, mutta suuntaan tytärtä katsomaan Brightoniin, joten taitaa jäädä Lontoo tällä kertaa käymättä!
Minulla on Tornin vessat vieläkin kokematta, vaikka niistä olen paljon juttua kuullutkin 😀
Mitkä maisemat! Oi jospa ehtisin käymään täällä tai tuossa edullisemmassa Sky Gardenissa mun tulevilla Englannin työmatkoilla! Tämä on tätä matkablogien parhautta, kun saa loistavia vinkkejä omillekin reissuilleen!
Samaa mieltä, matkablogit on parhaita ideapankkeja!
Ah en tajua miten en ole käynyt The Shardissa, rakastan just tällasia paikkoja! <3
Lennot Lontooseen, check 😉
Itsellä Lontoo on lähiajan suunnitelmissa ja tämä nousi kakkoseksi juuri Fuller’sin panimon jälkeen kakkoseksi. Kaupungit ovat upeita ilmasta käsin ja viimeksi Lontoota olen ihaillut koneesta katsottuna. Edellisestä reissusta on jo sen verran aikaa, että hinku Lontoota kohtaan on kova.
Mä tykkään käydä kaikissa tuppukylissäkin katsomassa maisemia vähän ylempää, vaikka kirkontornista tai jostain, saati sitten kun pääsee oikeasti johonkin korkealle 🙂
Me käytiin brunssilla Aqua Shard ravintolassa pari vuotta sitten, ja näköalat ravintolasta olivat upeat. Mahtavaa että saitte kokea myös kauniin auringonlaskun kaupungin ylle.
Ai vitsi, olisipa kiva käydä tuossa ravintolassa! Seuraavalla kerralla (ilman lapsia) 🙂
Kiva postaus kun tässä oli tarjottu myös näitä vaihtoehtoja. Tiesin entuudestaan vain London Eyen. Skye Garden kuulosti kiinnostavalta, koska oli vieläpä ilmainen. The Shardin kuvat olivat vaikuttavimmat. Upea paikka kerrassaan!
Sky Garden ei ole hullumpi, ja tykkäsin siitä ehkä jopa enemmän kuin Shardista, vaikka tokihan Shardista on paremmat näkymät.