Katalonia, Rantaelämää

Kameran kanssa temppuilua – Sitges tammikuussa

Vuosi alkoi teknisillä ongelmilla. Kävimme vuoden ensimmäisenä päivänä Sitgesissä. Matalalta paistava talviaurinko sai kaupungin kauniiksi, ja otin paljon kuvia taloista, lasten touhuista, rantatunnelmasta… Parissa poseerasin itsekin, ja sekö se sitten sai kameran sekaisin. Jotain nimittäin tapahtui ja suurin osa kuvista katosi! Molemmat muistikortit on tyhjennetty tietokoneelle ja kuvissa on kolmen tunnin tauko. Minne lie hävinneet, arghh.

Sitges

 

Viime aikoina on ollut pieniä ongelmia, kamera on herjannut erroria ja jotenkin temppuillut, mutta ei mitään näin ärsyttävää. Nyt kokeillaan jonkin aikaa varamuistikortilla, johon mahtuu vain reilut 200 kuvaa, ja katsotaan, onko vika vanhoissa muistikorteissa vai alkaako Nikon käymään vanhaksi ja tuleeko tässä uuden kameran hankinta eteen. Toivottavasti ei!

Muutama kuva kuitenkin jäi muistoksi ja onneksi kännykätkin olivat mukana. Jälleen mietin, että olisiko sellainen minijärkkäri meille hyödyllinen. Näin me molemmat aikuiset voisimme kuvata, ja ehkä lapsetkin voisivat pikkuhiljaa opetella ottamaan muitakin kuvia kuin kännykkäkuvia koirista ja toisistaan. Taidan ottaa selvää, olisiko jollain kaverilla lainata pariksi päiväksi testiin.

Sitges on tosiaan rantakaupunki noin 40 km Barcelonasta etelään. Käymme täällä harvoin, mikä on harmi, sillä kaupunki ja ranta ovat varsinkin off seasonina viehättävät. Lyhyen ajomatkan päässä Barcelonasta on kuitenkin paljon toinen toistaan nätimpiä paikkoja, joten aika ei vain riitä kaikkeen. Ja junallakin pääsisi.

Sitges

Sitges

Tyrskyt olivat ajoittain melkoiset. Laineilla näkyi surffareita ja suppailijoita, mutta niistä otetut kuvat ovat kadonneiden joukossa. Uimareita ei näkynyt, muutama hassu kahlaaja kyllä. Aallot olivat heittäneet rannalle meduusoja ja monenlaisia simpukoita.

Sitges

Sitges

Sitges

 

Kävelimme hissuksiin paria Sitgesin 17 rannasta päästä toiseen. Kiipesimme tietysti myös rannalla nököttävälle kirkolle, Sant Bartomeu i Santa Teclalle.

Sitges

 

Uuden vuoden kunniaksi kävimme syömässä The American -ravintolassa. Olen hölmöyksissäni haastanut itseni tipattomalle, lihattomalle, kofeiinittomalle ja vähäsokeriselle tammikuulle, joten aika vähäistä oli minun herkutteluni tässä pihvimestassa. Muu perhe kyllä tykkäsi purilaisista, ribseistä ja wingseistä. Terassilla oli mukava katsella olikulkijoita, paljon oli ainakin koiranulkoiluttajia liikkeellä.

Sitges

Sitges

Sitges

Sitges

 

Kamerasähellyksestä huolimatta oli ihana alku vuodelle! Sitges on kyllä kiva paikka vaikkapa tällaiselle päiväretkelle Barcelonasta. Junalla tosiaan pääsee edullisesti ja nopeasti perille esimerkiksi Estacio Santsilta, Renfen sivuilta voi etsiä tarkat aikataulut ja hinnat!

Sitges

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

10 thoughts on “Kameran kanssa temppuilua – Sitges tammikuussa

  1. Sitges on kyllä ihana ja varmaan ihan paras näin talvisella. Olen käynyt siellä vain kesällä ja sillon ihmisiä on pikkasen liikaa. Toivottavasti kameran temppuilut selviää. Auttaisko muistikortin formatointi?

    1. Muistikorttien kanssa taisi käydä niin, että ensimmäinen kortti jostain syystä vain alkoi temppuilla ja jossain vaiheessa lopetti tallettamasta kuvia. Sitten kun se tavallaan tuli täyteen (vaikkei kuvia oikeasti ollutkaan) alkoi kuvat tallettua kakkosmuistikortille. Harmittaa älyttömästi ne kadonneet kuvat, mutta ei niitä taida saada mitenkään takaisin. Muistikortti vaihtoon!

  2. Vitsin hienoja kuvia! Sitges on ihan mukava paikka, itsekin olen siellä kerran käynyt ja mieli tekisi uudelleen. Ehkä kannattaa jostain kysellä jos saisi ne kuvat palautettua?

  3. Voi ei, ei ole tullut koskaan mieleenkään, että kuvat voisivat vain kadota :(. Toivottavasti putkahtavat esiin jostain bittiavaruuden kätköistä. Kauniita tosin ovat nämä jäljellekin jääneet.

  4. Eikä! Tosi harmillista… Nämäkin kuvat tosin ovat upeita. Itselläni on viime aikoina käynyt niin että kuvaan vain kännykällä, videotakin…. Varsinkin jos olen muksujen kanssa yksin matkassa tai ulkoilemassa, järkkärin raahaminen tuntuu jotenkin vaivalloiselta, ja usein kuvat jäävät kokonaan ottamatta. Onneksi iPhonessa kamera on sen verran hyvä että kaikki kuvat eivät ole ihan huttua…. Ja toivottavasti kuvat jotenkin sieltä kortin kätköistä vielä löytyisivät!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.