Aikainen kevät yllätti. Viimeisen viikon ajan Barcelonassa ja muualla Kataloniassa on ollut todella lämmintä ja keväistä. Aurinko on paistanut päivätolkulla siniseltä taivaalta ja lämpöä on ollut parikymmentä astetta. Ei siis ihme, että meikäläiset odottelivat viime viikonloppua kuin tulisilla hiilillä: me haluamme retkelle, ulos, raittiiseen ilmaan! Sunnuntairetken kohteeksi valikoitui Siurana, jossa emme ole käyneet pitkään aikaa. Ihan liian pitkään, sillä kylä lähiseutuineen on hieno päiväretkikohde Barcelonasta.
Siurana on pikkukylä Prioratin viinialueella, kahden tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta ja tunnin päässä Tarragonasta ja merenrannasta. Kylä on paitsi yksi Katalonian kauneimmista, ellei peräti kaunein, myös erittäin suosittu kiipeilijöiden keskuudessa. Me emme harrasta kiipeilyä, mutta moni kaveri on tullut kauempaakin tänne kiipeilemään. Kuulemma täällä on ihan maailmanluokan kiipeilyreittejä ja muutenkin olosuhteet kohdillaan. Nytkin seinillä kiikkui porukkaa, ja onhan se kivan näköistä touhua.
Siurana on pikkuruinen, jyrkän kallion reunalla keikkuva kylä, jossa on vain muutama mukulakivikatu, pari pientä ravintolaa ja muutama majapaikka, esimerkiksi hotelli, refugi eli vähän niin kuin vuoristomaja, sekä leirintäalue. Totta kai täällä on kaunis vanha Santa Marian kirkko, kuten jokaisessa itseään kunnioittavassa kylässä on, ja vanhat linnanrauniotkin täältä löytyy.
Meille historianörteillekin kylä tarjoaa jotakin, sillä Siurana oli Katalonian viimeisin kylä, jossa saraseenit onnistuivat pitämään valtaa. Kristityt valtasivat Siuranan vuonna 1154 ja tarina kertoo, että Abd-el-Azia, saraseenien kuningatar hyppäsi mieluummin kalliolta alas hevosen selässä kuin jäi kristittyjen vangiksi. Hevonen jätti kallioon jälkeensä joko ponnistaessaan tai jarruttaessaan painauman kaviostaan, ja istuessamme kallionreunalla piknikillä, pari lasta tuli kysymään meiltä, että tiedämmekö, mistä se hevosenkengän jälki löytyy. Emme tienneet, ja pitääkin se seuraavalla kerralla etsiä.
Maisemat kylästä ovat joka suuntaan hienot: Montsantin ja Pradesin vuoret ovat komeat ja alhaalla kimmeltää Siuranan tekojärvi, Pantà de Siurana. Kovin nättiä täällä on.
Me emme suinkaan vain ajaneet Siuranaan ja pällistelleet siellä muina turisteina, vaan teimme ihan mukavan mittaisen ja yllättävän hikisen ja rankan kävelyretken. Jätimme automme Siuranan tekoaltaan parkkipaikalle ja nousimme vanhoja polkuja pitkin ylös kylään ja laskeuduimme kukkulan toista puolta alas. Matkaa lenkille tuli noin 10 kilometriä, ja vaikka polku oli hyväkuntoinen, oli pari nousua melko vaativia. Oli kuuma, ilmassa oli siitepölyä, ja onneksi lapset eivät olleet mukana, retki olisi mennyt nimittäin melko varmasti lahjonnaksi, uhkailuksi ja riitelyksi.
Mutta aivan ihana reitti tämä kyllä oli, kun näin aikuisten kesken sen teimme. Seurailimme ensin tekojärven rantaa ja sitten kapean joen uomaa. Nousimme sitten jyrkkää polkua kiipeilyreittien alapuolelta kylään ja sitten tosiaan laskeuduimme kylän toista reunaa alas takaisin padolle ja autolle. Maisemat olivat parhaat mahdolliset ja vaikka polku paikoitellen olikin ilmava ja jyrkänteen reunalla, se oli leveähkö ja turvallisen oloinen. Reitti oli myös hyvin merkitty.
Meillä oli mukana tälläkin reissulla hyvät eväät, koska ne nyt vaan ovat jokaisen retken kohokohta. Edellisiltana tein kasvispiirasta ja aamulla keitimme pannullisen teetä mukaan. Siihen vähän kylkeen sipsiä ja suklaata, niin kyllä maistui! Oli lämmin päivä ja vettä kului paljon. Reitin loppupuolella iski hirveät himot kylmään kokikseen ja pakko oli kotimatkalla pysähtyä ensimmäiselle huoltoasemalle ostamaan limpparia.
Ja kevät on tosiaan jo pitkällä. Puut kukkivat pinkkeinä ja valkoisina, pensaat keltaisina ja sinisinä. Ötököitä ja pörriäisiä riitti. En olisi halunnut palata kaupunkiin, vaan jäädä katselemaan kevään merkkejä, mutta pakkohan se on joskus kotonakin olla. Mikäli ensi viikonloppuna tai sitä seuraavana sää on kaunis, lähdemme ihan asiasta tehden katsomaan kukkivia hedelmäpuita Lleidan suuntaan, enkä malta odottaa! Ihana kevät!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).