Suomi, Yleinen

Suomalaisen musiikin päivä

Täällä vietetään taas vapaapäivää, tällä kertaa Marian perisynnittömän sikiämisen juhlapäivän vuoksi. Me jätämme nämä katoliset juhlapäivät väliin ja vietämme sen sijaan Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää kuunnellen suomalaisia radiokanavia netin kautta, kuten vuoden jokaisena päivänä. Radio Helsinki, Radio Rock ja näin tähän aikaan vuodesta Jouluradio soivat meillä päivittäin peittämässä naapureista ja ulkoa kuuluvaa meteliä. Onni on nettiradiot.

Sibeliuksen juhlavuosi näkyy täällä Barcelonassakin, sillä l’Auditorissa on tulevana viikonloppuna, 12. – 13.12., kaksi Sibelius 150 Anys: Kullervo -konserttia. Sinne minäkin olen menossa.  Lapsia en saanut houkuteltua mukaan konserttiin, mutta sen sijaan olemme kuunnelleet Sibeliusta lasten kesällä saaman Katri Kirkkopellon Soiva metsä -kirjan mukana tulleelta cd-levyltä ja tietysti myös lukeneet kirjaa.

Tuskin Suomessa asuessani jaksaisin näin panostaa lasten kulttuurikasvatukseen vai mitä tämä onkaan, sillä luottaisin siihen, että kyllä ne koulussa oppii, mutta ulkomailla asuessa asia on eri. Emme ole tosiaankaan mikään kulttuuriperhe, mutta kyllä meillä klassinen musiikki soi, luetaan paljon kirjoja ja käydään taidemuseoissa ja -näyttelyissä. Haluan lasten yleissivistyksen olevan laaja ja heillä olevan käsitys myös suomalaisesta kulttuurista ja taiteesta. Eihän se heitä hirveästi kiinnosta, musiikkipuoleltakin kuumempaa hottia on Robin, mutta ehkä vaivannäköni ja tuputtamiseni jättää jonkinlaisen jäljen heihin, toivottavasti positiivisen. Se jää nähtäväksi.

Ja hei, Barcelonasta löytyy Carrer de Sibelius, Sibeliuksen katu, metroasema Clotin läheltä! Mitään erikoista siellä ei ole, mutta onhan se ihan hauska kuriositeetti näin ulkosuomalaisen mielestä!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.