Olen monena päivänä ollut aloittamassa postauksen tekoa, mutta eihän tässä nyt malta! Suomenkin uutisissa on ollut pieniä mainintoja ja vähän pidempiäkin uutisia siitä, että Kataloniassa on nyt aikamoinen kriisi, ja vapaa-aikani on kulunut reaaliaikaisia uutisia ja analyyseja lukien ja suoria lähetyksiä ja kuvakoosteita katsellen. Viikon mittaan on palanut roskapönttöjä, on tapeltu, on mennyt lento- ja kaikki muukin liikenne jumiin ja nyt on sitten yleislakkopäivä. Ihan hullua!

Katalaanijohtajat saivat siis maanantaina kohtuuttoman pitkät tuomiot ja kyllähän sen saattoi kuka tahansa arvata, mitä siitä seuraa. Koko viikko on ollut täynnä suunniteltuja mielenosoituksia, mutta myös spontaaneja, ja suurimman harmin on aiheuttanut rettelöivät anarkistit ja muut sekopäät, jotka polttavat roskiksia ja riehuvat öisin. Helikopterit ovat pörränneet ikkunoiden takana ja lievä palaneen muovin haju on leijunut aamuisin sisälle.

Koko tämä viikko on ollut hetkessä elämistä, eikä mitään ole oikein voinut suunnitella etukäteen. Koska katuja on ollut poikki, lasten kouluun meno ja sieltä paluu on ollut joka päivä täynnä epävarmuutta. Tuleeko koulubussi ja pääseekö se kaupungin läpi? Mihin se iltapäivällä jättää lapset ja mihin aikaan? Pystyvätkö lapset kävelemään keskenään bussilta kotiin vai katkaiseeko joku mielenosoitus reitin? On ollut kyllä jatkuvaa kännykän kyttäämistä ja tietojen odottelua, ja WhatsAppin sijaintipalvelu on ollut ystävä!

Maanantaina esimerkiksi bussi ei päässyt kaupungin läpi, vaan jouduin menemään vastaan kaupungin toiselle laidalle, josta sitten kävelimme Pikkusiskon kanssa puolitoista tuntia kotiin. Otin mukaan pyörän, joka vähän helpotti nilkkansa nyrjäyttäneen tytön kulkemista (juuri sopivasti maanantai oli ensimmäinen päivä ilman kainalosauvoja, mutta jalka oli tietysti vielä kipeä). Kotona kävi ilmi, että metrollakin olisi päässyt, mutta noh, tulipa ulkoiltua.

Muina päivinä koulubussin kanssa on ollut hankaluuksia lähinnä aamuisin, kun tiet ovat olleet poikki yölliset rettelöiden jälkeen ja bussi on joutunut etsimään uusia reittejä.

Liikenne oli sekaisin muuallakin Kataloniassa. Miehen piti maanantaina lähteä luotijunalla tärkeälle työmatkalle Ranskaan, mutta reissu oli pakko siirtää tiistaille, sillä raiteet oli tukittu ja junaliikenne seis maanantaina. Paluu hänellä oli nyt perjantaille, mutta junaliikenne on tältä päivältä lähes kokonaan peruttu ja näillä näkymin hän palaa huomenna lauantaina, ainakin junaliput hänellä on.

Monen tutun kotikadulla ja ikkunan alla on riehuttu ja poltettu roskapönttöjä ja autojakin, mutta täällä meidän kotikulmilla on ollut ihan rauhallista ja tavallista. Mielenosoitukset, kokoontumiset ja riehumiset ovat aina tietyillä, rajatuilla alueilla ja me asumme niiden ulkopuolella. Ensimmäiset kaksi vuottahan me asuimme ihan kaupungin ytimessä Passeig de Gracialla ja silloin oli välillä kuumottavia hetkiä, kun uutena tulokkaana ja kielipuolena katsoi touhua parvekkeelta. Nyt näihin juttuihin osaa jo suhtautua rauhallisesti.

No mutta mitä muuta… Kävin Suomessa, reissulla joka tuli toisaalta yllättäen ja liian aikaisin, mutta toisaalta odotetusti. Kävin saattelemassa viimeisen isovanhempani viimeiselle matkalle kauniina lokakuisena päivänä.

Tilaisuus oli kaunis, lämmin ja hyvin tunteellinen. Oli itkua, mutta myös naurua, kun muistelimme menneitä asioita. Lähtö oli tiedossa ja luulin, että olen ehtinyt käsitellä asian, mutta kun näin arkun ja itkevät sukulaiset kaikki tunteet tulivat pintaan. Kun yllättäen tuli vuoroni pitää pieni puhe, en pystynyt sanomaan mitään järkevää. Jos olisin pystynyt puhumaan, olisin halunnut sanoa muutaman sanan suvun ja juurien merkityksestä. En tiedä onko se keski-ikäistymistä vai sitä, että näen omissa lapsissani suvun tuttuja piirteitä, mutta yhteys omiin juuriin on alkanut tuntua ehkä vähän yllättäen hyvinkin tärkeältä ja yhä enemmän veri vetää lapsuusmaisemiin. En ihmettele, että keski-iässä moni ostaa mökin tai muun tukikohdan lapsuuden leikkipaikkojen läheltä!

Minun lapsuusmaisemissani on hyvin kaunista, ja vaikka reissu olikin surullinen, oli mukava käydä 15 vuoden tauon jälkeen ruskan maalaamassa kotikylässä. Melkein joka kesä käyn äitiä ja iskää moikkaamassa ja muutaman kerran joulunakin on tullut käytyä, mutta syksyisin ei oikeastaan koskaan, viimeksi tosiaan 15 vuotta sitten. Nyt tulin, ja kyllä kannatti.

Siinäpä ne isoimmat kuulumiset. Me olemme täällä hyvässä turvassa ja odottelemme, että arki normalisoituu. Sää, lähinnä illat, on jo vähän viilentynyt, mutta edelleen pärjää paljain kintuin ja t-paidalla. Nyt on parhaat kelit retkeilyyn ja esimerkiksi viime viikonloppuna teimme aika onnistuneen kävelyretken Banyolesin maisemissa ja kävimme samalla keskiaikamarkkinoilla. Vuorille olisi kiva vielä ehtiä ennen lumien tuloa, sielläkin kun saattaa olla ruskaa, mutta ainakin joihinkin paikkoihin on tullut jo ensilumet (jotka muuten näin ilokseni Suomessakin!). Mukava syksy ja alkutalvi on tiedossa, kunhan vaan nyt loppuisi kaikki ylimääräiset rähinät kaupungilla!

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).