Barcelona, Yleinen

Täkäläinen juhannus ja lomasuunnitelmia

Nyt on juhannus juhlittu Barcelonassakin! Kesä alkoi virallisesti sunnuntaina 21. kesäkuuta, ja eilen vietettiin Sant Joania eli juhannusta. Kaupunki täyttyi raketeista ja coca-kakuista, ja mekin kävimme katsomassa illalla ilotulitusta Barcelonetan rannassa. Porukkaa oli paljon ja raketteja sinkoili joka suuntaan. Ihme kyllä pahoja onnettomuuksia ei tänäkään vuonna rannalla sattunut ainakaan uutisten mukaan. Ihmispaljoudesta huolimatta törmäsin illan mittaan sattumalta pariin kaveriinkin, hauskaa. Tänään on sitten yleinen vapaapäivä, tosin jonkunhan ne piti roskat siivota aamulla…

Kesän tulon myötä meidän lomasuunnitelmatkin ovat alkaneet selkiytyä. Reissut alkavat jo tällä viikolla, kun suuntaamme muutamaksi päiväksi retkeilemään Ranskaan vuorille. Kauniita maisemia luvassa! Viime aikoina on tullut otettua räpsyjä lähinnä iPhonella, mutta nyt saa taas kaivaa järkkärin laatikosta ja vähän kikkailla.

Viikon päästä Ranskan reissusta lähdemme hyvin todennäköisesti Italiaan. Tämä reissu tuli ihan puun takaa eli en oikein edes vielä tiedä, minne menemme. Adrianmeren rannalle kuitenkin, täytyy jatkaa googlailua. Samppa joutuu olemaan päivät palavereissa ja me tytöt viettänemme päivät rannalla. Ja rosvoille tiedoksi, että kämppä ei ole tyhjänä tänä kesänä, vaan asunnonvaihtohommat pitävät mökin vartioituna.

Suomenlomakin on jo melko lailla suunniteltu. Ahvenanmaa vaihtui Turun saaristoon, ja hyvä näin. Turun seutu on meille sisämaan lapsille vierasta seutua ja innolla sinne olemme menossa. Helsinkiin olemme suunnitelleet alustavasti vaikka mitä kivaa ja tietysti Pohjois-Suomessa aika kuluu mummoloissa. Vinkkejä heinäkuiseen Turkuun ja Helsinkiin otetaan ilolla vastaan!

Koska reissua ja tekemistä pukkaa vähän liiankin kanssa, blogi päivittynee säännöllisen epäsäännöllisesti. En esimerkiksi tiedä, onko majapaikassamme Ranskassa kunnollista nettiä, joten touhujamme voi halutessaan seurata some kautta. Minulla on rästissä ja drafteissa aika monta juttua, ja saatan niitä ajastaa pidempien reissujen ajaksi, katsotaan nyt. Rennoin rantein mennään tämä kesä, sekä blogin suhteen että muutenkin!

Juhannus Barcelonassa

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

5 thoughts on “Täkäläinen juhannus ja lomasuunnitelmia

    1. Eiköhän sinne Italiaankin jotain tekemistä keksitä :). Hieman yllättäen tuli tämä reissu, mutta ehkä välillä on hyvä hypätä reissuun ilman mitään suunnitelmia!

  1. Kuulostaa ihan mahtavilta kesäsuunnitelmilta 🙂 Juttua Ranskan vuorilta odotellen! Ties vaikka oltaisiin oltu samoilla huudeilla.

    Tuohon juhannukseen palaan vielä eli saako Espanjassakin siis kuka tahansa ampua raketteja samoin kuin Suomessa uutena vuotena?

  2. Hey there! I know this is kinda off topic but I was wondering which blog platform are you uzing for this site?

    I’m getting sick and tired of WordPress because I’ve had problems
    wiyh hackers and I’m looking at alternatives for another platform.
    I would be great if you could point mee in thhe direction of a good platform.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.