Bloggaus, Yleinen

Kuulumisia ja tulevan talven suunnitelmia

Kuinka nopeasti vuosi kuluikaan! Tasan vuosi sitten maanantaiaamuna soitin ambulanssin hakemaan edellisiltana enduro-turmassa loukkaantuneen mieheni sairaalaan. Tässä vaiheessa kuvittelimme, että kyseessä oli paha lihasrevähdys, ja näin ensihoitajatkin epäilivät, mutta eihän siitä tärskystä niin vähällä selvitty. Neljä selkänikamaa murtui ja mies joutui isoon selkäleikkaukseen. Sisukas ukko, kun oli huolimatta murtuneista nikamista, kylkiluista, sormesta, varpaasta ja nenästä pyöräillyt ensin viisi kilometriä maastossa ja vielä ajanut autolla 30 kilometriä kotiin. Eipä ihme, etten heti tajunnut, kuinka vakavasta loukkaantumisesta oli kyse!

Vuosi on siis tuosta kulunut ja nyt on mies entisellään. Maastopyörä on edelleen aktiivisessa käytössä, samoin tennismailat ja ensi viikonloppuna myös laskettelusukset, kun Pyreneillä avautuu laskettelukeskuksia. Yllättäen lentokenttien turvatarkastuksissa ei ole tullut ongelmia selän metallituista huolimatta. Kuulemma metallitangot selässä ei haittaa liikkumista ollenkaan, vaikka ne koko ajan tuntuvatkin. Onni oli taitava kirurgi ja hyvä pohjakunto!

Talven suunnitelmia

 

Nyt voimmekin tehdä siis talven suunnitelmia ilman mitään fyysisiä rajoituksia, ja paljon niitä on jo tehtykin!

Viime vuonna kävimme laskettelemassa vain kerran ihan loppukaudesta ja lapset odottavat jo kovasti viikonloppuja vuorilla. Minä en niin paljon, ja ajattelin jopa luovuttaa omat varusteeni Isosiskon käyttöön, hän kun on kasvanut omistaan ohi. Minulle riittää todennäköisesti pari päivää mäessä, mutta murtsikkaa haluaisin kokeilla vuosien tauon jälkeen ja vuorille toki haluan ihan vain olemaan.

Vielä alkusyksystä meillä oli ajatuksena vuokrata mökki Cerdanyasta talvikaudeksi. Kävimme katsomassa useaa mökkiä, tai asuntojahan ne ovat, mutta sitä sopivaa ei löytynyt. Sen ajatuksen olemme nyt hylänneet, ehkä ihan hyvä niin.

Hieman reissujakin on luvassa. Alkuvuodesta kutsuu Tukholma ja siellä pari pientä naperoa, joita päästään katsomaan, toista pitkästä aikaa ja toista ensimmäistä kertaa (toki odotamme myös heidän vanhempiensa näkemistä). Kyseessä on siis kunnon vanhan ajan sukulointireissu, tosin toiveissa on myös vähän ehtiä nähdä tuota kaunista kaupunkia.

Talvella päästään myös vihdoin Islantiin, ensimmäistä kertaa! Tätä odotetaan innolla. Lennot on ostettu, auto vuokrattu, asunto varattu Airbnb:stä ja ratsastustallejakin on kartoitettu. Kaikki vinkit talviseen Islantiin otetaan suurella kiitollisuudella vastaan!

Tässä myös pyörittelen matkamessuja mielessäni. Samana viikonloppuna tammikuun lopulla on matkamessut sekä Helsingissä että Madridissa. Olen akkreditoitunut molempiin, mutta vielä en tiedä, että kumpaan menisin vai menisinkö kumpaankaan. Helsinki houkuttelisi enemmän, mutta lentäminen ei niin hirveästi huvita, kun tulee kuitenkin muiden reissujen puolesta lennettyä. Hotellitkin Helsingissä mahtavat olla tuona viikonloppuna kysyttyjä eli kalliita. Madridiin pääsisin junalla, mutta en tiedä, että olisiko reissusta minulle näin niin kuin blogin kannalta mitään hyötyä. Varmasti olisi ihan kiva reissu, sinne kun lähtee muitakin bloggareita täältä Barcelonasta, mutta onhan tässä tätä kivaa ollut muutenkin. Täytyy miettiä.

Andorrassa ja Ranskassa tulee myös käytyä ihan varmasti ja myös Kataloniaa suhattua edestakaisin. Ei siis lopu tekeminen!

Ai niin, ja olemme myös haaveilleet muutosta. Saa nähdä, tuleeko muuttaminen ajankohtaiseksi jo talven aikaan ja sekin on vielä auki, että mihin muuttaisimme: johonkin täällä Barcelonan sisällä vai jonnekin ihan muualle. Sen ainakin tiedän, että tulen viettämään useita tunteja ja iltoja asunnonvälityssivuilla haaveillen!

 

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

9 thoughts on “Kuulumisia ja tulevan talven suunnitelmia

  1. Ihania reissusuunnitelmia teillä ja onneksi olette voineet kaavailla tulevaa vuotta hyvissä fyysisissä voimissa!

    Mua kiinnostaisi myös Helsingin Matka-messut, haluaisin nähdä vanhoja tuttuja ja samalla tutustua uusiin mutta tullaan juuri vähän ennen niitä edellisestä reissusta, joten näillä näkymin en taida revetä Suomeen asti. Nyt alkoi tosin myös kiinnostaa tuo mainitsemasi Madridin tapahtuma! Sinnekin voi ilmeisesti akkreditoitua bloggaajana?

    1. Mäkin olen ihan innoissani Tukholmasta, se on jotenkin tosi eksoottinen täältä katsottuna :D. Ja toivottavasti tosiaan nähdään Helsingissä, mä yritän nyt pian päättää, menenkö messuille vai en!

  2. Islannille suuria peukkuja, tuut rakastumaan siihen 🙂 Mun blogista löytyy Islanti-tagin takaa vaikka mitä aiheeseen liittyvää, vaikkakaan ei talviaikaan, jos kiinnostaa käydä lukemassa. Mäkin olen suuntaamassa tammikuussa Madridiin, tosin ihan vaan reissailun ilosta Sain sinne niin halvat lennot, etten voinut vastustaa!

    Blogistani löytyy muuten sulle pieni tunnustus: http://www.rantapallo.fi/kerranpoistuinkotoa/2016/11/24/annetaan-hyvan-kiertaa-blogger-recognition-award/

  3. Siellähän on useita kivan näköisiä rantakaupunkeja+kyliä, niistä kiinnostaisi lukea. Hirveitä tuollaiset onnettomuudet mutta hienoa että miehesi selvisi! itse en usko ollenkaan karmaan juuri siksi koska monenlaisia onnettomuuksia ja sotia tapahtuu koko ajan.

    Oletteko Espanjan saaria harkinneet loma/muuttokohteiksi? tosin Kanarialla on todella paljon hellettä kesällä jopa +50C, mutta niitä muita saaria. Kävin Mallorcalla vain illalla risteilyn muodossa, olisi kiinnostanut nähdä enemmänkin. Menorca kuulostaa myös näkemisen arvoiselta

    1. Meillä on nuo Baleaarit ollut mielessä jo vuosia ja niistä etenkin Formentera ja Menorca! Ne ovat niin kovin lähellä, mutta kertaakaan ei ole saarilla käyty. Lennot saisi ihan muutamalla kympillä ja lentoaikakin olisi ihan mitätön, mutta jotenkin ei vaan ole tullut lähdettyä! Ensi vuonna haluan ehdottomasti käydä edes yhdellä saarella 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.