Ihanaa uutta vuotta, mahtavaa 20-lukua! Me juhlimme vuodenvaihdetta rauhallisesti kotosalla. Muu perhe kävi katsomassa alkuillasta uusimman Star Warsin ja sillä aikaa minä katoin pöytään sushit ja muut herkut ja ihan vaan nautiskelin yksin olosta ja hiljaisuudesta. Jaksoimme kaikki sinnitellä puolille öin Bruce Willis -leffaa (Unbreakable) katsoen ja lautapeliä (Johtolanka, jossa ollaan rosvojahdissa Helsingin niemellä) pelaten, vaikka joulureissun valvomiset ja lahjajännitykset vielä hieman painoivatkin. Nuoriso yritti tehdä all-nighterin, mutta kahden jälkeen taisivat hekin jo nukahtaa. Vuoden ensimmäisenä päivänä kävimme katsomassa, kun satapäinen ihmisjoukko rynni vuoden ensimmäiselle uinnille Barcelonetan rannassa.
Joulun vietimme Tukholmassa suuren sukulaisjoukon, kolmen sukupolven kanssa. Meillä oli siellä vuokralla iso, kaunis talo, jonne haettiin ihan oikea kuusi. Kävimme joululaulumessussa Suomalaisella kirkolla Gamla Stanissa, lapset saivat paljon lahjoja, söimme ja nukuimme hyvin… Oli tosi kiva joulu, kiitos kaikille asianosaisille!
Tukholma alkaa olla matkakohteena jo tuttu: olemme käyneet siellä viime vuosien aikaan useaan otteeseen. Taitaa olla yksi suosikkikohteitamme ainakin käyntimäärien perusteella! Vaikka Tukholma itsessään on jo tosi kiva, olemme aiemmilla Tukholman reissuilla tehneet päiväretkiä lähiseuduilla. Kohteina on ollut mm. Vaxholm ja muu saaristo, Sigtuna ja Uppsala. Tälläkin kertaa halusimme nähdä myös muuta Ruotsia, ja päiväretken kohteeksi valikoitui meille aiemmin täysin tuntematon Norrtälje. Pyörittelimme useaa vaihtoehtoa retkikohteeksi ja Norrtälje oli oikein hyvä valinta. Ajomatka oli kohtuullinen, alle tunnin suuntaansa, ja pikkukaupunki todella söpö! Siellä oli enemmän luntakin kuin Tukholmassa!
Joulukuinen sää oli karsinut muita matkailijoita, mutta vaikutti siltä, että kesällä täällä on mukavasti pöhinää. Nytkin näkyi muutama aasialainen reissaaja ottamassa kuvia, muuten oli kovin rauhallista. Turisti-info oli kuitenkin auki ja sieltä kävimme hakemassa vähän vinkkejä, että mitä meidän kannattaa muutaman tunnin tutustumisreissulla tehdä.
Ihan ensimmäiseksi kiipesimme katselemaan maisemia. Parhaimmat näköalat kaupungin yli löytyy Södra Bergen -kukkulalta. Sinne nousee pitkät portaat ja ylhäältä voi katsella paitsi Norrtäljen idyllisiä puutaloja myös kauas merenlahdukkaan, Norrtäljevikenille. Ylhäällä on vanhan vesitornin yhteydessä kylpylä, Norrtälje Badhus, ja bunkkerista/vesitornista lähtee nyt mutkikas, vihreä vesiliukumäki. Kylmänä joulukuun päivänäkin putkesta kuului kolinaa ja riemunkiljahduksia. Kahvila tai ravintolakin ylhäällä oli, mutta meidän käyntimme aikaan se oli kiinni.
Norrtälje on täynnä toinen toistaan sievempiä, värikkäitä puutaloja. Kaupunki on vähän kuin Porvoo, mutta pikkuisen isompi, tai joku Astrid Lindgrenin satukirja. Kevyt lumikuorrutus ja sopiva parin asteen pakkanen sopivat täydellisesti joululomatunnelmaan. Kävimme jossain sisustus- ja käsityöliikkeissä lämmittelemässä, mutta museot ja muut jätimme väliin.
Kävimmme parantamassa kolottavia kahvihampaita Norrtäljen vanhimmassa kahvilassa. Vuodesta 1912 saakka asiakkaita palvellut Café Hörnan on kodikas, kahvi vahvaa ja pullat hyviä. Ja se on myös suosittu: missään muualla ei näkynyt yhtä paljon ihmisiä kuin täällä.
Kaupungin halkoo Norrtälje-joki, joka paikoin lipuu rauhallisesti siltojen alta, paikoin näyttää pieneltä koskelta. Sorsat värjöttelivät pikkupakkasessa, ja vähän värjöttelimme mekin, kun kävelimme pitkin jokivartta. Joen varrella olisi ollut penkkejä, joilla levähtää, mutta sen verran oli kylmä, että oli parempi vaan pysyä liikkeellä. Nätti kävelyreitti kuitenkin!
Kun joen vartta seurailee merelle päin, tullaan Societetsparken-puistoon. Täälläkin olisi kesällä varmasti enemmän elämää, nyt oli vain mukavan rauhallista. Vuonna 1900 rakennettu laiva S/S Norrtelje on nykyään pysyvästi parkkeerattu rantaan ja nyt siinä toimii pieni ravintola. Vierasvenesatama oli hiljainen, vaikka meri oli vielä aivan sula. Lähellä Norrtäljeä sijaitsee Kapellskärin satama, jonne saapuu laivoja Suomestakin, Naantalista ja Långnäsistä.
Norrtäljen keskusta on sen verran pieni, että ehdimme sen hyvin kiertää kolmessa-neljässä tunnissa, vaikka kahvillakin istuimme hetken. Saimme turistitoimistosta vinkin, että kymmenen kilometrin päästä Svanbergasta löytyy viikinkikylä Storholmen, johon voi näin talvellakin käydä omatoimisesti tutustumassa. Kävimme siellä nopeasti pyörähtämässä, ja jos varpaat ja sormet eivät olisi olleet niin kohmeessa, olisimme siellä varmaan pidempäänkin jaksaneet tutkia paikkoja ja rakennuksia. Nyt riitti nopea piipahdus, vaikka paikka kiinnostavalta vaikuttikin.
Kiva päiväretki, soma Norrtäljen vanhakaupunki, kauniit maisemat – kannatti käydä!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).