Kun kaukomatkat ja pitkät lennot ovat loppukesään saakka vain haavetta (tai painajaista riippuen siitä miten pitkät lennot näkee), voi vieraampiin kulttuureihin onneksi tutustua museoissa ja näyttelyissä. Kävin katsomassa ihan tuoreeltaan Kiinan terrakotta-armeijasta kertovan näyttelyn, ja ainakin tällaisen historia-intoilijan mielestä se oli todella kiinnostava!
Viime lauantaina avattiin Teatre Coliseumissa siis näyttely, joka kertoo 8000 savipatsaasta koostuvasta armeijasta, joka löydettiin sattumalta vuonna 1974, kun paikallinen maanviljelijä kolautti kaivoa kaivaessaan lapionsa savesta tehtyihin kalloihin. Terrakotta-armeija ehti ennen maanviljelijän väliintuloa vartioida Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangin (260-210 eaa) hautaa 2000 vuoden ajan. Miehen kokoiset, liki kaksimetriset ihmispatsaat ja oikean kokoiset hevospatsaat oli aseteltu sen ajan sota-oppeja noudattaen tarkkoihin asetelmiin ja haudasta löytyi monenlaista esineistöä aseista ja koruista arkisiin tavaroihin. Armeija on nykyään Unescon maailmanperintökohde.
Näyttely on kiertänyt ympäri maailmaa ja on se netin perusteella käynyt Suomessakin vuonna 2013. Barcelonaan on nyt tuotu näytteille ihmis- ja hevospatsaita ja haudasta löytynyttä muuta esineistöä. Kierros alkaa videolla, jossa kerrotaan, kuinka patsaat aikanaan valmistettiin ja miksi ne ylipäätään valmistettiin, ja jatkuu sitten itse näyttelytiloihin. Video on englanniksi espanjankielisillä teksteillä, mutta kaikki tekstit näyttelyn puolella ovat vain espanjaksi ja katalaaniksi. Taustalla soi kiinalainen musiikki ja valaistus on hämärä. 2000 vuoden takaisen Kiinan tunnelmaan virittäytyminen saattaa jopa onnistua.
Itselleni oli uusi tieto, että joka ikinen 3ooo patsaasta on uniikki. Jokaisella on omat kasvonpiirteet, kampaukset, kengät ja varusteet. Niillä on jopa yksityiskohtaisesti muotoillut kynnet. Aikamoinen työ! Onkin arvioitu, että patsaita on ollut tekemässä yli 700 000 ihmistä kahdeksan vuoden ajan. Ei siis mikään pikkuhomma todellakaan.
Keisari Qin Shi Huang oli hyvin merkittävä ja vaikutusvaltainen mies, joka mm. muodosti seitsemästä sotivasta valtiosta yhden suuren keisarikunnan, alkoi rakennuttaa Kiinan muuria, kehitti liikennettä, yhtenäisti rahajärjestelmän ja kirjoitusjärjestelmän ja loi monin tavoin pohjan nykyiselle Kiinalle. Eiköhän hän siis valtavan armeijansa ansaitse avuksi tuonpuoleiseen.
Näyttelyssä on myös mukana haudasta löytynyttä jade- ja pronssiesineistöä kuten aseita, koruja ja arkisia tavaroita mm. ruoanlaittoon.
Näyttely löytyy ihan Barcelonan keskustasta Teatre Coliseumista (Gran Via 595) ja siihen voi tutustua kevään ajan 26.3. – 2.6.2016. Sisäänpääsymaksu on 10 euroa. Itse kävin näyttelyssä arki-iltapäivänä, jolloin paikalla oli lisäkseni vain muutama muu kiinnostunut, mutta koska maailmaan kiertänyt näyttely on ollut kaikissa muissa kaupungeissa yleisömenestys, on täälläkin varmasti viikonloppuisin tungosta. Vaikka oikean terrakotta-armeijan näkeminen Kiinassa olisi varmasti tuhat kertaa päräyttävämpi kokemus, on tämä näyttelykin oikein mainio pintaraapaisu ja kurkistus Kiinan historiaan eli kyllä, suosittelen!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Oih, varmasti hieno näyttely, terrakottasotilaat ovat minullakin vielä pakko nähdä -listalla, toivottavasti tulee pian siihen mahdollisuus!
Kyllä minäkin vielä jonakin päivänä näen ne kaikki 8000 patsasta ;). Näyttelyssähän niitä oli vain muutamia ja kiinnostus sen kun vain kasvoi!