New York, USA

Times Square lasten kanssa

Olen lykännyt tämän tällä erää todennäköisesti viimeisen New York -aiheisen postauksen julkaisua, sillä tuntuu, että kun tämä on kirjoitettu, reissu – ja samalla koko kesä – on ihan oikeasti ohi. Mutta ei auta, pakkohan se on myöntää tosiasiat: ulkona on syksyinen keli ja New Yorkin lomasta on jo paljon aikaa, eli antaa mennä: postaus siitä, millainen Times Square oli lasten kanssa!

Kun suunnittelimme matkaamme, sai jokainen perheenjäsen olla yhtenä päivänä matkanjohtaja ja päättää paikat, jotka kierretään. Helpointa tämä tuntui olevan Pikkusiskolle, hänelle kun oli heti selvää, että hän haluaa pilvenpiirtäjään (kävimme Top of the Rockissa) ja ehdottomasti myös Times Squarelle. Kyselin häneltä varovasti, että tietääkö hän edes mikä on Times Square, ja hän tiesi kertoa, että siellä on valoja ja ukkeleita. No, pitihän niitä sitten mennä katsomaan!

Ihan ykkösjuttu pikkutytölle olikin päästä valokuvaan niiden ukkeleiden, telkkarista ja lastenohjelmista tuttujen hahmojen kanssa. Pikkusisko olisi halunnut olla kuvassa pelkästään Olofin kanssa, mutta niin siihen vaan tunki koko kööri hahmoja, ja toki kaikki he halusivat korvauksen kuvassa poseeraamisesta. Sorry, käteinen oli vähissä ja dollarit riittivät vain Olofille. Aikuiseen makuun nämä hahmot ovat vähän pöhköjä, mauttomia ja jopa aggressiivisia, mutta yhdeksänvuotias tykkäsi, ja nyt oli tosiaan hänen päivänsä!

Times Square

Toinen tyttärelle ehdoton käyntikohde oli M&M’s World, jossa oli kaikkea kuviteltavaa krääsää noiden suklaanappien kuvilla varustettuna. Siellä sai tehdä oman karkkipussin sekoittelemalla ”mämmeistä” oman väriyhdistelmänsä, ja sellaiset piti tietysti ostaa.

Times Square

Times Square

 

Kävimme myös nopeasti toisessa suklaakaupassa eli Hershey’s Chocolate Worldissa. Hershey’sin suklaat ei meikäläisille oikein maistu, mutta kävimme nyt silti pyörähtämässä, siinä kulmilla kun oltiin. Suklaan tuoksu oli ihana!

Times Square

Mikäli aikaa olisi ollut enemmän, olisimme halunneet käydä katsomassa jonkun Broadway-musikaalin, kuten edelliselläkin New Yorkin lomalla. Matilda tai Leijonakuningas olisivat olleet koko porukalle mieluisia, mutta lippujen hinnat olivat korkeat ja hienon sään takia kiertelimme mieluummin kaupunkia ja puistoja kuin istuimme teatterissa. Ensi kerralla paremmalla suunnittelulla!

Times Square

Times Square

 

Pikkusisko sai myös päättää lounaspaikan, ja hän valitsi Forrest Gump -teemaisen Bubba Gumpin. Paikka oli täynnä leffasta tuttuja esineitä ja ruoka maistui ainakin lapsille hyvin. Forrest Gump on yksi koko perheen suosikkileffoja ja täältä Isosisko sai muistoksi Bubba Gump -paidan, jota hän ei ole tosin vielä kertaakaan käyttänyt. Mahtuisipa minulle, niin ottaisin itselleni!

Times Square

Times Square

 

Kävimme myös muutamassa matkamuistokrääsäkaupassa ja Disney Storessa. Myös muutamia muita lounaspaikkoja kävimme kurkkimassa, mm. Ellen’s Stardust Dineriä, jossa on laulavia tarjoilijoita, mutta kaikkeen ei vaan aina ehdi, vaikka kuinka haluaisi.

Times Square on kyllä sellainen paikka New Yorkissa, joka pitää ainakin kerran käydä katsomassa, mielellään iltavaloissa. Tykkäänkö siitä? En varsinaisesti, mutta se hulina, valojen välke ihan päiväsaikaankin ja liikenteen kakofonia ovat ainutlaatuisia. Turisteja ja turistikrääsää on ihan älyttömästi ja tunnelma on levoton. Silti – tai ehkä siksi – ainakin Pikkusisko tykkäsi aukiosta niin paljon, että kävimme siellä vielä pari kertaa nopeasti uudelleen. Pikkusisko oli erittäin tyytyväinen suunnittelemaansa päivään, ja oikein hyvä New York -päivä se olikin!

Times Square

Times Square

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

2 thoughts on “Times Square lasten kanssa

  1. Ihan positiivisilta kuulostaa teidän elämykset Times Squarelta. Minusta se oli karmea ja meluinen ja en oikein keksinyt mitään positiivista siitä. Ehkä oikein, että on se kerran nähtävä. Satuimme asumaan nurkan takana ja sen meteli yötä päivää kestää muutaman päivän, mutta mietin miten meidän ranskalaiset AirBnB hostimme kestävät sitä koko ajan.
    Sinänsä se kaupunki imee itseensä ja kokemista riittää monelle matkalle. Onni oli, kun sain tutustua paikkoihin siellä asuvan opastuksella.Sen kun perässä tallustelin ja imin tunnelmaa itseeni.
    Paksu rahapussi on tarpeen. Tosi kalliiksi koin ruokailun ja viinilasin nauttimisen. Fast food paikoissa en viihdy, joten kulinaarinautinnot rokotti. Ei se nyt lomalla niin haittaa, mutta jos siellä asuisi, niin ei vaan niin usein ulkona syötäis kuin ollaan Keski-Euroopassa totuttu.
    N.Y.C. Sinä valloitit minut. Times Squere, jätän käymättä seuraavan kerran.
    Ansku, kiva lukea blogiasi.

    1. Kyllähän tuolla älytön meteli oli, emmekä olisi ilman lasten painostusta sinne menneet pyörimään. Kävimme ensimmäisellä reissulla katsomassa Times Squaren sekä päivällä että etenkin illalla, jolloin siellä oli ihan mukavasti ihmeteltävääkin. Ei se silti todellakaan ole minun suosikkikohteeni New Yorkissa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.