Barcelona

Matkaopas Barcelonaan – Tripsterin Barcelona

Rakastan kirjoja, niiden lukemista, hypistelyä ja selailua, sekä myös sitä, minkä fiiliksen pitkät rivit huolella valittuja kirjoja tuovat kotiini. Luen paljon, tai ainakin kaiken sen, minkä saan suomeksi tai englanniksi kirjoitettuna käsiini (espanjaksi lukemisesta en suoranaisesti nauti, katalaaniksi en edes pysty). Meillä on Kindle, josta löytyisi sähköisessä muodossa lähes äärettömästi lukemista, mutta en ole vielä opetellut sitä käyttämään, sillä haluan edelleen pitää käsissäni konkreettista, oikeaa kirjaa.

Myös reissuja suunniteltaessa luotan edelleen perinteisiin, käsinkosketeltaviin matkakirjoihin. Vaikka toki suurimman osan reissusuunnitelmista teenkin netissä, googletellen ja hyviä matkablogeja selaillen, ostan yleensä aina vähänkään pidemmille matkoille mukaan laadukkaan opaskirjan, jonka sivuille voin matkan edetessä tehdä muistiinpanoja ja jota voin lentokoneessa tai auton apukuskin paikalla selailla. En osta juuri ikinä mitään matkamuistoja, jääkaappimagneetteja tai muuta krääsää, vaan kirja reissukohteesta on juuri sopiva muisto kivasta matkasta.

Kirjahyllyssämme onkin useita matkaoppaita, lähinnä paikoista, joissa olen käynyt, mutta myös paikoista, joista vasta haaveilen. Kirjahyllystämme löytyy tietysti myös useampi matkaopas Barcelonasta, ja niitä tuli etenkin alkuaikoina täällä uudessa kotikaupungissa luettua tarkasti. Parhaimmaksi osoittautui silloin yhdeksän vuotta sitten Mondon Barcelona-opas, josta ilmestyi myöhemmin uudistettu painos, ja yleensä lykkäsin sen myös vieraillemme mukaan, kun he lähtivät seikkailemaan kaupungille.

Mondon oppaita ei enää ilmesty, mutta uusi Tripsterin Barcelona matkaopas on tavallaan niiden päivitys, samojen tekijöiden, kahden rubian Paulan ja Tuulian tekemä. Kävin Paulan kanssa lounaalla maaliskuisella Helsingin reissullani ja sain muistoksi tuoreen Barcelona-oppaan (ja unohdin pyytää kirjaan omistuskirjoituksen :D). Kirja varmasti kiinnostaa muitakin Barcelonaan rakastuneita tai täällä ensimmäistä kertaa lomailevia!

Opas on jaettu kivasti ja kätevästi barrioiden, kaupunginosien mukaan. Mukana on kunkin kaupunginosan kiinnostavimmat nähtävyydet ja ruoka- ja juomapaikat sekä yleisesti alueen tunnelmaa ja ominaispiirteitä. Kirjassa kerrotaan kattavasti myös mm. Barcelonan historiasta ja nykytilanteesta, sekä annetaan täällä lomaileville tärkeitä vinkkejä, esimerkiksi kuinka liikkua kaupungin sisällä paikasta toiseen. Kirjassa on myös pidempiä artikkeleja Barcelonalle ominaisista asioista, kuten katumarkkinabuumista, jalkapallon merkityksestä ja ruokakulttuurista. Muistiinpanoillekin on omat sivunsa.

Barcelona kahvila

 

Barcelona-oppaasta on tulossa myös mobiilisovellus, ja enköhän minä sen lataa, kunhan se julkaistaan. Ainakin vastaava Helsinki-sovellus kuulostaa hauskalta ja hyödylliseltä: audiokierroksia kaupungilla mm. Tove Janssonin jalanjäljillä, julkisen liikenteen reittiohjeet, tuntemattomampia nähtävyyksiä… Tripsteri app voitti viime vuonna Uutisraivaaja-mediainnovaatiokilpailun ja tänä vuonna se sai palkinnon myös Visit Finlandin digi-innovaatiokilpailussa eli laadukkasta sovelluksesta on kyse. Jään odottamaan Barcelona-appia!

Tripsterin Barcelona-matkaopasta pystyy tilaamaan esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta, jossa hinta taitaa olla tällä hetkellä edullisin, tai vaikka Booky.fi:stä, josta tilaaminen onnistuu ilmeisesti myös ulkomaille. Tripsterin omilta verkkosivuilta löytyy paljon vinkkejä sekä Barcelonaan ja muihinkin kohteisiin sekä myös kiva podcast!

Barcelonan Tripsteri

 

Pieni jälkikirjoitus: Inspiraatio tämän postauksen tekemiseen lähti siitä, kun selailin jokin aika sitten espanjankielistä matkaopaskirjaa Suomesta. Se ei ollut minkään ison kustantamon kirja, en edes muista minkä niminen, mutta mieleen se jäi siksi, että se oli todella huonosti kirjoitettu. Kaupunkien kuvaukset oli todennäköisesti etsitty Wikipediasta, kuvat olivat huonolaatuisia ja  kartassa esimerkiksi Oulu oli muuttunut muotoon Gulu ja Pulkkilasta oli tullut Pulkilla. Saimaa taisi olla Saimma. Huh, ei näin! Hyvästä matkakirjasta löytyy sujuvaa asiapitoista, mutta persoonallista tekstiä, inspiroivia ja matkakuumetta herättäviä kuvia, kiinnostavia ja hassujakin knoppitietoja ja ennen kaikkea hyödyllistä faktaa. Kiitos Paula ja Tuulia, kirjanne on loistava!

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

10 thoughts on “Matkaopas Barcelonaan – Tripsterin Barcelona

  1. Kiitos kirjavinkistä, täytyypä muistaa tämä kn seuraavan kerran Barcelona kutsuu. Ja tiedossa oleviin matkoihin voisi käydä kurkkimassa vinkkejä tuolta Tripsterin sivuilta.

    Itse tykkään myös perinteisistä kirjoista ja myös matkaoppaita pyrin aina etsimään ”oikeina kirjoina”. Toki nykyään niin paljon löytyy tietoa netistä ja monta kertaa matkablogit toimivat matkaoppaan tehtävässä myös, niitä toki luen mielelläni netissä!

  2. Minä ole tykännyt tutkailla Tripsterin nettisivua – siellä on vaikka mitä juttuja. Myös ihan perinteinen kirja houkuttaa ehdottomasti!

    Minäkin tykkään lueskella perinteisiä matkaoppaita, vaikka suurimman osan konkreettisista suunnitelmista teenkin netissä, kuten sinäkin. Oikeissa kirjoissa on kuitenkin tunnelmaa!

    1. Joo, käytännössä kaikki reissusuunnitelmat tulee tehtyä netin avulla, mutta hyvät kirjat pääsee myös mun hyllyyn, vaikka edes muistoksi 🙂

  3. Netistä löytyy niin paljon informaatiota englanniksi, että toivoisin enemmän oppaita omalla kielellä. Mondon oppaissa oli joitain hyviä, mutta joitain ihan onnettomia. Oma suosikkini oli Kaupunkikirjat-sarja, mutta sitä ei suomenneta enää. Vieraskielisiä viitsin harvoin ostaa ja sitten lataan joitain lukuja Lonely Planetista. Tripsteriin en olekaan tutustunut. Pitääpä vilkaista seuraavaa reissua suunnitellessa. (Eli ensi viikolla. Onkohan heillä jotain Norjasta?)

  4. Sama homma täällä, netistä tulee paljon etsittyä tietoa, mutta silti laadukas matkaopaskirja lähtee mukaan poikkeuksetta aina. Ne on myös samalla matkamuisto mulle, joita on ihana muistella jälkikäteen kirjahyllystä käsin.

    Mitenköhän multa on mennyt toi tiedon jyvänen aivan ohi, ettei Mondon oppaita enää julkaista? Tää Tripsterin matkaopas on kyllä ihan super ja tykkään tuosta ulkoasusta. Lisäksi oon testannut useampaan otteeseen Helsingin sovellusta ja se on ollut tosi näppärä.

  5. Mondon oppaiden katoamisen huomasin jonkin aikaa sitten. Käytännön nippelitiedot löytyvät helposti netistä, joten matkaoppaalta odotan jotain muuta. Mondon oppaissa oli kiinnostavia pieniä tarinoita. Toivottavasti niitä löytyy myös Tripstereistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.