Ruotsi

Pakkasta paossa – Tukholman kuninkaanlinna

Pakkanen kuritti Tukholman Gamlastania, kun vietimme siellä viikko sitten kaupunkipäivää. Kirkas Pohjolan aurinko paistoi siniseltä taivaalta, mutta johonkin lämpimään piti silti päästä lämmittelemään, ja niin me kutsuimme itsemme kuninkaan luo vierailulle! Tukholman kuninkaanlinna osoittautui koko perheen mielestä kiinnostavaksi paikaksi.

Isosiskoa kiinnosti linnassa eniten Ruotsin prinsessojen hääpuvut. Linnassa on näytteillä sekä kuningatar Silvian (häät vuonna 1976), että myös Victorian (2010), Madeleinen (2013) ja Sofian (2015) puvut, ja myös prinsessa Lilianin (1976) puku, ja kaikki nämä tykötarpeineen. Isosisko tutki tarkasti hääpukujen mallipiirustuksia ja yksityiskohtia, ja luulenpa, että näitä ideoita tullaan näkemään hänen Top Model -kirjoissaan… Hääpukunäyttely on esillä linnassa maaliskuun 12. päivään saakka, ja eiköhän jokainen prinsessaunelmia päässään joskus pyöritellyt tästä tykkää.

Kuninkaanlinna

 

Pikkusiskoa kiinnosti eniten joulun kunniaksi järjestetty tonttujahti. Linnan uumeniin oli piilotettu yhdeksän hopeista pientä tonttua, ja me löysimme ne kaikki ja saatiin palkinto! Ei ollut ihan helppo homma, mutta tonttujen etsiminen auttoi kivasti jaksamaan kaikkien salien kiertämisessä. Tonttujahti on valitettavasti jo päättynyt, mutta oli linnassa onneksi paljon muutakin ihmeteltävää lapsille.

Kuninkaanlinna

Kuninkaanlinna

 

Minua olisi kiinnostanut kiertää linna oppaan kanssa ja tietää enemmän linnan ja koko Ruotsin, ja toki siinä samalla Suomenkin historiasta. Nyt vain kävelimme salista toiseen ja hyvin todennäköisesti kiinnitimme huomiota ihan epäolennaisiin asioihin, kuten lämpöpattereihin ja hassuihin vaakunoihin. Tokihan joka puolella oli kylttejä, joissa esiteltiin saleja ja esineitä, mutta kuka niitä jaksaa oikeasti lukea.

Kuninkaanlinna

Kuninkaanlinna

 

Perheemme ainoaa miestä kiinnosti eniten linnan kivijalassa sijaitseva Tre Kronor– eli Kolme kruunua -museo, jossa pääsi kurkistamaan, miltä linna näytti alunperin, ennen vuoden 1697 tuhoisaa tulipaloa, ja jossa oli esillä mm. entisajan asuja ja varusteita. Museossa pyöri video, josta näki, kuinka linna kehittyi ja kasvoi, alkaen siitä, kun Tukholmasta ei ollut vielä mitään tietoa, vaan oli vain asuttamatonta saaristoa.

Tukholman kuninkaanlinna

 

Tukholman kuninkaanlinna on avoinna kesäkautena (toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin) joka päivä klo 10-17. Näin talvisin linna on maanantaisin yleisöltä suljettu ja muina päivinä auki klo 10-16. Pääsymaksu on aikuiselta 160 SEK ja 7-17 -vuotiailta 80 SEK. Pääsylipulla pääsee tutustumaan valtakunnansaliin ja ritarikuntien saleihin, aarrekammioon (johon me emme nyt ehtineet) sekä Tre kronor -museoon. Kierrokseen kulunee pari-kolme tuntia ja lopuksi voi vielä kuluttaa hetken pienessä myymälässä. Julkisivu oli nyt osittain remontissa ja hetken emmimme, että menemmekö sisälle, mutta onneksi menimme, remontti kun ei sisällä näy, ja mikä tärkeintä, sisällä oli lämmin!

Kuninkaanlinna

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.