Lauantaina oli kesän ensimmäinen ihan oikea rantapäivä, eli teimme retken Costa Bravalle. Päiväreissulle kertyi mittaa kaikkiaan 12 tuntia, josta tosin tunti oltiin huoltoasemalla katsomassa jalkapalloa. Ehdimme näkemään Ivan Rakiticin tekemän maalin, sitten piti jatkaa matkaa kohti kotia ja sänkyjä.
Llafranc on pieni rantakylä Palafrugellissa Costa Bravalla, paljon tunnetumman Calella de Palafrugellin vieressä, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta. Pienet hiekkarannat ovat aivan lähekkäin toisiaan ja Llafrancista Palafrugelliin voi kävellä vajaassa puolessa tunnissa huiman kaunista, jyrkkää rantaviivaa seuraavaa polkua, Camí de Rondaa pitkin.
Massaturismi ei ole vielä pilannut Llafrancia, eikä toivottavasti koskaan pilaakaan. Hotellit ovat pieniä, eikä Lloretin ja muiden turistirysien tapaisesta hulinasta tarvitse kärsiä. Suurin osa rannalla olijoista kuulosti olevan katalaaneja, tosin kuulin myös englantia ja ruotsiakin. Rantaa reunustaa ravintoloita, joissa emme tällä kertaa asioineet, vaan meillä oli paljon piknikeväitä mukana. Limpparilla ja letuilla toki käytiin pienissä kuppiloissa.
Rannalta olisi voinut vuokrata veneitä, kajakkeja ja suppailulautoja. Sää oli kaunis ja meri tyyni, ja vuokraamon setä kertoi, että kyseisenä päivänä isoja veneitä oli liikkeellä normaalia enemmän ja että vaikka meri oli mukavan tyyni suppailuun, veneitä tulisi varoa. Jätimme vesiurheilut toiseen kertaan.
Kävelimme jonkin matkaa Palafrugelliin menevää polkua. Katselimme veneitä ja kiipeilimme rantakallioilla. Kallionkoloihin oli jäänyt nalkkiin rapuja, merisiilejä ja pieniä kaloja. Ja roskia…
Vesi oli vielä kovin kylmää, mutta koko perhe sai silti heitettyä talviturkit pois. Lapset kasasivat rannalta löytyneiden uusien kavereiden kanssa valtavan hiekkalinnan, jota meri pyrki huuhtomaan pois. Sinnikkäästi lapset jaksoivat kantaa koko ajan lisää kiviä ja hiekkaa linnaa varten, ja aika hieno se loppupäivästä jo alkoi ollakin.
Llafranciin ei oikein julkisilla kulkuneuvoilla pääse, mikä lienee pitänyt rannan niin rauhallisena (tosin lomakuukausina tämäkin ranta on ihan täyteen pakattu, kuten koko Costa Brava). Lähin juna-asema taitaa olla 25 kilometrin päässä Flaçàssa, mutta Sarfa-busseilla pääsee Palafrugelliin Barcelonasta.
Kiva paikka tämä Llafranc, ja kiva päivä. Viisikymppinen aurinkorasva oli kovassa käytössä, samoin päivänvarjoa ei ollut raahattu turhaan mukaan. Ystävämme ovat käyneet näillä seuduilla usein sukeltelemassa ja Isosisko mankui sukelluskurssille. Pitäisi kai joskus lähteä tuonne Costa Bravalle vähän pidemmäksi aikaa ihan lomalle ja antaa lasten kokeilla sukeltelua, suppailua, surffausta ja mitä kaikkea siellä nyt voikaan tehdä!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Kaunista siellä tosiaan on! Itse olin kuukauden töissä ja asustelemassa Tarragonassa ja silloin tutkin aluetta enemmänkin. Upeita, hiljaisia rantoja löytyy sieltä paljonkin. Tuosta on nyt jo liiankin kauan aikaa, uudestaankin voisin tuonne suunnata. Nyt just kelpaisi pelkkä rannalla loikoilukin.
Joo, Tarragonan liepeiltäkin löytyy ihania rantoja, ja tuolla Barcelonan etelänpuoleisilla rannoilla vesi on jostain syystä Costa Bravaa lämpimämpää. Nyt oli kyllä niin kylmää vettä että hrrrr….
Oi ihana juttu ! Olimme tuolla muutama vuosi sitten lomalla, ja minusta siellä oli ihan älyttömästi ranskalaisia (kuten mekin, hih). Paikka oli aivan mahtava, ja vuokrasimme söpön talon josta oli alle kilometrin kävely rannalle – mutta n 800 rappusta. =D
Ennen lomasesonkia paikka on takuulla vielä parempi ; olisi kiva palata sinne. <3
Totta, ranskalaisia rekisterikilpiä näkyi kyllä paljon! Miten ihmeessä te tuonne satuitte majoittumaan, sehän on niin pieni paikka?? Minäkin jo katselin Bookingista hintoja, josko vaikka joskus mentäisiin viikonlopuksi rantalomalle… 🙂
Ihanan näköinen paikka, jotenkin noista kuvista välittyy rauhallinen fiilis, odottava tunnelma hieman ennen lomasesonkia.
Joo, nimenomaan sellainen tunnelma oli! Kohtahan se sesonki rysähtää kunnolla päälle ja siinä on ravintolanpitäjillä hulinaa tiedossa 🙂
Aa, ihanan kesäistä! Suomessa ei ihan vielä biitsikelit ole hellineet. Vesi on vielä melkoisen jäätävää. Jospa se siitä kuitenkin lämpenisi ja pääisisi uimaan (tai ihan vaan lekotteleen rannalle)!
Olisi se jo aika sään lämmetä sielläkin, juhannus ja kaikki tulossa!
Hurjan kaunista. Kyllä noissa vesissä olisi ilo suppailla. Manner-Espanja on minulta vielä ihan liian suurilta osin näkemättä. Tässä taas yksi lisäsyy joskus sitäkin alkaa koluta.
Me olemme asuneet nyt reilut kuusi vuotta Espanjassa ja jo pelkästään Kataloniassa on niin paljon tekemistä, että muualle Espanjaan ei oikein olla ehditty. Madridissa olen käynyt vain kerran, ja kai se pitäisi pian mennä uudestaan 🙂
Tosi kivan näköinen paikka. Noilla suunnilla kiertelin joskus vuosia sitten ollessani Barcelonan lähellä pinessä rantakylässä (jonka nimen olen harmillisesti unohtanut) au pairina. Onkohan siellä vielä lokakuussa, sesongin jälkeen, lämmintä ja kauniita rantapäiviä, jos vaikka ensi syksynä innostuisin lähtemään sinne suunnalla viikonlopun viettoon?
No hei tervetuloa :). Syys-lokakuussa on minusta parhaimmat rantakelit, kun vesi on tosi lämmintä ja aurinkokin saattaa paistaa vielä todella kesäisesti!
Ollaan ajeltu tuolla suunnalla, kun käytiin kiepaus Andorrassa, mutta ei koskaan pysähdytty rannoille, vaan huristetiin ohi. Ei ollut kyllä ihan rantakelitkään : )
Espanjssa on paljon rauhallisia kauniita rantoja ja kivoja kyliä. Jotenkin harmittaa niiden puolesta jotka menee kamaliin turistirysiin. Juuri katseltiin, jos saisi edullisia lentoja Barcelonaan, ja siitä sitten eteenpäin autolla johonkin.
No niinpä, paljon jää niiltä näkemättä, jotka jäävät noihin pahimpiin turistirysiin! Ja hyvä idea ottaa auto alle ja lähteä vähän katselemaan muutakin Kataloniaa tai vaikka Ranskaa tai Andorraa 🙂
Aijai, nyt kun on se 12 astetta ja vesisade, niin kelpaisi kyllä tuollainen rantaelämä. Nätin näköistä. Välillä mietin, että voisin muuttaa Espanjaan vaan ilmaston vuoksi. Ehkä se saa vielä odottaa, mutta mielelläni lähtisin tuolla käymään.
Lentolippuja saa toisinaan edullisesti 😉
Onpa jotenkin klassisen näköinen paikka. Kyllä mulle kelpaisi käydä tuolla vähän meloskelemassa ympäriinsä, siten ei haittaisi edes kylmä vesi!
Kajakkeja mekin lähinnä mietimme, mutta tällä kertaa jätettiin väliin, kun rannallakin kului aika mukavasti. Ympärillä on ihanat rantakalliot ja olisi ollut kiva nähdä niitä mereltä käsin. Ehkä ensi kerralla 🙂
Auts, alkoi ihan sydämeen sattua nämä maisemat, on niin samannäköistä kuin monessa muussakin Välimeren paikassa. Viisi kesää olen Välimeren rannoilla viettänyt, ja tämä kesä taitaa mennä vain odotellessa sitä kesän tuloa Tanskaan. Toivon mukaan elo-syyskuussa pääsemme lomalle jonnekin päin Välimerta! 🙂
Ei Tanskakaan hullumpi ole kesällä, minä ainakin menetin sydämeni parin vuoden takaisella Tanskan kiertoajelulla! Mutta kyllähän Välimeren loma on aina hyvä idea 🙂
Itse en ole tuolla suunnalla käynyt rantakohteissa kuin Cadaquesissa, joka oli kyllä varsin viehettävä pieni paikkakunta. Kuten kommenteissa sanoit, niin Kataloniassa on todella paljon nähtävää, joten sinne tekee mieli useampaankin paikkaan vielä tulevina vuosina.
Oi pitääpä laittaakin kalenteriin muistutus, että käydään Cadaquesissa syksymmällä, edellisestä kerrasta on jo vuosia! Nyt kesällä se on ihan täynnä porukkaa, kuten kaikki muutkin rannat, joten parempi odotella, että ihmiset palailevat arkielämään 🙂
Onpa nättiä, ikinä en tuolla seudulla itse ole käynyt. Mutta olipa siellä parkissa veneitä poikineen 😀
Pitäisiköhän mun yrittää etsiä kavereita, joilla on veneitä, niin pääsisi joskus merelle ;). Siihen saakka otan vain kuvia veneistä!
Venesatamissa kuljeskelu on aina mukavaa vaikkei juuri sillä kertaa merelle olisi lähdössäkään!
Niin on, ja samalla miettiä elämän eriarvoisuutta (hieman kateellisena) 😉
Mä niin tarvin kunnon rantsuloman. Ei auta kuin odottaa elokuuta! Siihen asti voin vaan katella näitä kuvia ja huokailla 😀 Kauniita maisemia!
Mihin elokuussa??
Ooh, onpa idyllistä. Tuommoisia kun olisivat kaikki rantakohteet. 🙂
Off-seasonina moni onneksi onkin 🙂
Sulla on kyllä siellä lähistöllä aikamoiset maisemat! Huheijaa, Kuopiosta ajaa samaan aikaan melkein Jyväskylään. 😀 Maailmalla on niin paljon paikkoja, etenkin Euroopassa, lähellä toisiaan ja niissä tekisi mieli suhata mielin määrin. Mä niin rakastan turkoosia merta.
Tässä just suunniteltiin päiväreissua Ranskaan, ihan siksi, että tekee mieli käydä siellä marketissa :). Mikähän muuten olisi kaikista ideaalein paikka asua Euroopassa siinä mielessä, että pääsisi kätevimmin päiväreissuille eri maihin? Sveitsi ehkä?
En ole varsinaisesti koskaan ollut suuri Espanjan aurinkorantojen fani, ehkä koska niistä levitetään useasti niin kovin stereotyyppistä kuvaa. Mutta eihän tuo hassumalta paikalta vaikuta lainkaan!
Tämä onkin Katalonian rannikkoa ;). Minuakaan ei houkuttele yhtään sellaiset aurinkorantalomat, joissa on isoja betonihotelleja ja matkamuistomyymälöitä rannat täynnä. Kerran lomareissulla ajoimme Benidormiin, tarkoituksena lounastaa ja olla vähän rannalla, mutta paikka oli sen näköinen, että jatkoimme nopeasti matkaa. Ja löysimmekin pian tosi kivan pienen rannan, jossa oli hyvä lounaspaikka ja rauhallinen fiilis 🙂