Nyt aletaan olla asian ytimessä! Välimeren suolainen vesi on näin syyskuussa niin lämmintä, ettei tarvitse ollenkaan hidastella, kun sinne kahlaa. Turistit ovat suurimmalta osalta palanneet kotimaihinsa. Aurinko paahtaa vielä kuumasti, mutta pahin hiostava helle on jo mennyttä kesää.
Kesäloman viimeistä lauantaita vietimme Costa Doradalla. Costa Dorada eli Kultainen rannikko sijaitsee Barcelonasta etelään, Tarragonan molemmin puolin, ollen ikään kuin Costa Bravan eteläinen vastine. Alueella on paljon turismia, mm. suuri huvipuisto Port Aventura sijaitsee täällä, ja moni rantakaupunki elää pääasiassa lomalaisista.
Meille Costa Dorada on tuntematonta seutua. Emme ole ikinä ennen käyneet rannalla siellä, Tarragonassa ja parissa pikkukaupungissa toki. Googlettelin kivoja rantakohteita, mutta suurin kiitos menee -K-:lle, joka vinkkasi Cap Salousta. Sinne me menimme!
Cap Salou sijaitsee Saloun kaupungin vieressä. Cap Saloussa on useita pieniä poukamia, calas, ja me löysimme paikan pyyhkeillemme Cala de la Vinyasta. Yksin ei tarvinut olla, ja varsinkin venäjää kuuli valtavasti. Näimme monta myynnissä olevaa loma-asuntoa ja ilmoituksissa luki lähes poikkeuksetta ensimmäiseksi venäjää.
Ranta oli mukava näin lasten kanssa liikkuvalle: ranta oli loivasti syvenevä ja aallot pysyivät kohtuullisina. Ja se vesi oli niin lämmintä! Pikkusisko oli yllättäen innokkain uimari, häntä ei hiekalla juuri näkynyt. Yleensä häntä vähän pelottaa aallot, mutta nyt hän taisi lillua vedessä viitisen tuntia, ilman huolen häivää. Lapset myös kiipeilivät rosoisilla kallioilla ja yrittivät napata haavilla kaloja, huonolla kala-onnella tosin.
Lämmin, pitkä kesä alkaa olla ohi. Lokakuussa on vielä lämmintä, mutta saa nähdä, että menemmekö enää viettämään rantapäivää tälle vuodelle vai onko seuraava kerta vasta ensi kesänä. On kyllä ollut niin ihana kesä, että ehkä näillä aurinkovarastoilla nyt pärjää talven yli!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).
Oi ihanuus miten mukavan lämpimiä ja aurinkoisia kuvia! Toivottavasti lämpöä on kolmen viikon päästäkin kun tullaan Barcelonaan..(no en epäile hihi)
Oi ihanuus miten mukavan lämpimiä ja aurinkoisia kuvia! Toivottavasti lämpöä on kolmen viikon päästäkin kun tullaan Barcelonaan..(no en epäile hihi)
Oi ihanuus miten mukavan lämpimiä ja aurinkoisia kuvia! Toivottavasti lämpöä on kolmen viikon päästäkin kun tullaan Barcelonaan..(no en epäile hihi)