Espanja, Katalonia, Retkeily

Retki Vilanova i la Geltrústa Sitgesiin

Hektisen viikonlopun viimeinen päivä. Sunnuntaikävelyn kohteeksi valittiin usean tuttavan suosituksesta reilun kuuden kilometrin polku Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin. Hyppäsimme junaan Estacio Francalla ja otimme junan Vilanovaan. Paluu oli sitten Sitgesistä takaisin Francalle. Junalippu yhteen suuntaan maksoi 3,80, ei siis paha.

Ennen retkelle lähtöä tankkasimme Vilanovassa. Kunnon mättöä, jolla jaksoi parin tunnin patikoinnin.

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

 

Hiekkarannat olivat koiranulkoiluttajien valtaamat, samoin kalastajat olivat viritelleet vapojaan.

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

 

Oli siellä toki muutama auringonpalvojakin, varsinkin matkan varrella olevalla nudistirannalla oli loikoilijoita. Aurinkoinen päivä!

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

 

Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit…

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

 

… mutta jotten salaisi totuutta: reitti kulki rannan ja rautatien välissä. Junia kulki melko tiheästi, polku kulki paikoitellen ihan radan tuntumassa eikä mitään aitaa ollut. Lasten ja koirien kanssa saa siis olla varovainen.

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

 

Meidän lapset tykkäsivät reitistä, eivätkä kertaakaan valittaneet, että väsyttää. Reitti oli mukavan vaihteleva ja nätti.

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

 

Kerrassaan mainio kävelyreitti ja tosi helppo toteuttaa, kun junalla pääsee nopeasti ja halvasti. Tämä tehdään vielä monta kertaa uudestaan!

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

 

Vilanova i la Geltrusta Sitgesiin

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.