Eurooppa, Hollanti, Käydyt maat

Vondelpark – Puistokävelyllä Amsterdamissa

Kuinkahan se on kevät edennyt Amsterdamissa? Kun helmikuussa siellä kävin, joitakin kevään merkkejä oli kylmästä säästä huolimatta jo ilmassa, ja etenkin viimeisenä päivänä, kun suuntasin museoalueelle, Museumpleinille, ja kävelin ympäri Vondelpark -puistoa auringonpaisteessa, tuntui keli ajoittain jo varsin keväiseltä.

Vondelpark

 

Pienen kävelymatkan päässä kaupungin ytimestä sijaitseva iso Vondelpark oli ihan kiva näin talvellakin, mutta epäilemättä siellä on paljon kauniimpaa ja eloisampaa kesäkuukausina. Nyt sain kävellä puistossa rauhassa muutaman päiväkotiryhmän, koiranulkoiluttajan ja lenkkeilijän kanssa. Ja pyöräilijöiden, niitä mokomia riitti tännekin.

Leveät polut mutkittelivat lammikoiden lomassa ja monenlaista lehtensä pudottanut istutusta oli polkujen varrella. Maa oli märkää ja koirankakka haisi.

Vondelpark

Vondelpark

Vondelpark

 

Lintujakin puistossa toki oli. Tämä kuvassa oleva kahlaaja (harmaahaikara?) nappasi sekunti kuvan ottamisen jälkeen lammesta kalan, ihan kunnon vonkaleen! Luonnonihmeitä kaupunkilaistytölle! Sain tilanteesta kuvankin, mutta kamera ei ehtinyt tarkentaa salamannopeassa tilanteessa ja kuvasta tuli harmillisesti epätarkka. Jääköön se siis julkaisematta ja tyydytään tämmöiseen tummaan, vastavaloon otettuun kuvaan.

Vondelpark

 

Pari kukkivaa puutakin löysin, mutta ruusutarhaa en. Tuskinpa siellä mitään nähtävää näin talvella olisi ollutkaan.

Vondelpark

Vondelpark

 

Muutama kahvilakin Vondelparkista löytyy. Minä kävin cappuccinolla Melkhuis-nimisessä oikein mukavassa kahvilassa, ja myös pyöreässä Blauwe Theehuis -kahvilassa näkyi istuskelijoita.

Vondelpark

Vondelpark

 

Sade hätisteli minut pois puistosta ennen kuin ehdin löytää Picasson kala-veistoksen ja kiertää jokaisen sopen. Puisto ei vetänyt vertoja esimerkiksi Munchenin Englischer Gartenille, saati sitten New Yorkin Central Parkille tai rakkaalle Ciutadellalle, mutta kyllähän tuolla pari tuntia meni mukavasti lintuja katsellen ja hitaasti kävellen. Kannatti jättää museojonotukset väliin ja tehdä pikku kävelylenkki Vondelparkissa!

Vondelpark

Vondelpark

Vondelpark

 

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).

 

 

5 thoughts on “Vondelpark – Puistokävelyllä Amsterdamissa

    1. Minä ihastuin Amsterdamiin kovasti, huonohkosta säästä huolimatta, ja haluan kyllä mennä toistekin. Varmasti hieno kesäkaupunki!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.