Pääsinpäs vihdoin vuorille, hyvin pitkän tauon jälkeen! Sitä olen kaivannut kuukausitolkulla: tilaa hengittää puhdasta, raikasta ilmaa, täydellistä hiljaisuutta, hurjan kauniita maisemia silmänkantamattomiin. Tyhjyyttä ympärilleni. En edes muista, milloin viimeksi olen käynyt parin tonnin korkeudessa puurajan yläpuolella, ehkä alkutalvesta, kun kävimme laskettelemassa vai ehdimmeköhän tämän vuoden puolella käydä jossakin ennen koronahässäkän alkua? Nyt sitten otimme suunnaksi Pyreneet heti, kun lupa irtosi, kaipuu on nimittäin ollut kova!

Barcelonasta on onneksi todella helppo päästä korkealle, ihan oikeille vuorille. Autolla se on toki helpointa ja kätevintä, kun vaihtoehtoja on silloin vaikka kuinka paljon, mutta julkisillakin pääsee esimerkiksi Vall de Núriaan, ja näköjään viimeksi pari vuotta sitten kirjoitinkin tästä ihanasta paikasta. Nyt menimme hieman samalle suunnalle, mutta toiseen luonnonpuistoon.

Parc Natural de Cadí-Moixeró on yksi Katalonian suurimmista luonnonpuistoista. Täällä pääsee jo kunnolla vuoristotunnelmiin, sillä rinteet ovat jyrkkiä ja maisemat kohdillaan. Puurajan yläpuolelle pääsee autolla ja täällä on paljon eri tasoisia reittejä kuljettavaksi. Sekä maisemat että kasvillisuus ja eläimistö ovat monipuolisia. Puiston tunnuseläin on palokärki, jota en kyllä ole koskaan nähnyt, ja täällä on myös paljon murmeleita ja niitä olen nähnyt, tälläkin retkellä seitsemän!

Kohteenamme olikin tänä juhannuspäivänä nimenomaan murmelit. Lähellä Bagàn kylää, ennen Túnel del Cadí -tunnelia, on tosi helppo reitti, Ruta de la Marmota, jonka varrella näkyy hyvällä tsägällä näitä pulleita karvahanureita. Me emme nähneet niitä tällä parin kilometrin lenkillä, mutta kun lähdimme ajamaan hieman eteenpäin kohti Coll de Pal -solaa, ei matkanteosta meinannut tulla mitään, kun niitä oli yhtäkkiä joka puolella ja tottakai niiden touhuja piti jäädä katselemaan.

Vaikka itse reitillä ei elukoita nähtykään (paitsi kaksi vuorikaurista, valtavia maakotkia ja lehmälauma), on reitti kiinnostava. Meidän tytöt olisivat rakastaneet tätä vielä muutama vuosi sitten: reitin varrella on opastetauluja, joissa kerrotaan murmeleiden elämästä, ja helppokulkuista reittiä on mukava kulkea viittoja seuraten. Pari kilometriä olisi ollut juuri sopivan mittainen tenavien kanssa käveltäväksi ja reitin varrella on kivenlohkareita, joiden päälle olisi ollut kiva kiivetä syömään eväitä. Nyt emme enää teinejä saa mukaan retkille, vaan joudumme (tai Jopen äänellä ”saamme”) kulkea ihan kahdestaan…

Luin kylteistä, että murmelit katosivat aikoinaan Pyreneiltä, mutta vuonna 1948 niitä alettiin tuoda ensin Ranskan Pyreneille ja sitten 1974 niitä tuotiin hyvin tuloksin myös Katalonian puolelle. Nyt niitä on täällä runsaasti ja hyvin usein olemme niitä nähneet siellä täällä pitkin Pyreneitä ja etenkin kuulleet niiden viheltelyjä. Ihan polkujen varrella on niiden luolia ja saa varoa, ettei nilkkaansa taita niihin. Joka ikinen kerta, kun näen niitä jossakin lyllertämässä, sydämessä käy kuperkeikka: vielä on täälläkin villieläimiä! Muistutus itselle: ota se parempi kamera mukaan, pienellä retkikameralla ei murmelikuvat onnistu!

Murmelireitin jälkeen ajelimme tietä eteenpäin Coll de Pal -solaan. Solan toiselta puolelta löytyy La Molinan ja Masellan hiihtokeskukset, ja vähän matkaa ajoimme sinne menevää soratietä, mutta pelkäsimme, että hullua vauhtia ajavat maastopyöräilijät rysäyttävät auton kylkeen ja käännyimme takaisin. Solassa olisi ollut kiva käveleskellä jonkin aikaa, mutta sadepilvet uhkasivat. Kotia kohti siis.

Kävimme vielä ennen takaisin Bagàan laskeutumista kurkkaamassa, miltä näyttää näköalapaikka Mirador dels Orris. Tänne pääsisi pyörätuolilla ja lastenrattailla ja täällä oli myös aika houkuttelevan näköinen piknik-paikka. Näköalapaikka on toisen parin kilometrin pituisen merkityn kävelyreitin varrella (Ruta del Trencapinyes). Nämä kaksi reittiä, murmelireitin ja ”pikkukäpylintureitin”, pystyisi helposti tekemään saman päivän aikana, mutta meille sääennuste tosiaan lupasi vesisadetta iltapäiväksi ja jätimme tämän lyhyen reitin toiseen kertaan.

Cadí-Moixeróssa olemme aiemmin retkeilleet mm. Pedraforcan massiivilla. Liian usein vain ajamme luonnonpuiston ohi matkalla tunnelin kautta Ranskaan tai Cerdanyan laaksoon ja voisi kyllä useamminkin tulla tänne tallustelemaan. Verrattain lyhyt ja kätevä matka kaupungin hulinasta, luonnonrauhaa, maisemaonnellisuutta – eipä sitä paljon muuta tarvita!

Voit seurata blogiani myös Facebookissa (www.facebook.com/anskubcn), Instagramissa (www.instagram.com/anskubcn) ja Twitterissä (www.twitter.com/anskubcn).